Luku 7
Huumeisiin liittyvät tartuntataudit ja huumekuolemat

Huumeisiin liittyvät tartuntataudit

Yksi huumeidenkäytön ja erityisesti huumeiden injektiokäytön vakavimmista terveysvaikutuksista on hiv:n ja muiden tartuntatautien, erityisesti C- ja B-hepatiitin leviäminen. Huumeiden injektiokäytön ja tartunnan saamisen välinen yhteys on osoitettu selkeästi. Huumeiden injektiokäytön ja injektiovälineiden jakamisen vähentämisestä onkin tullut kansanterveystoimien ensisijainen tavoite tällä alalla. Tutkimuksissa on myös ilmennyt, että huumeidenkäytön ja riskialttiin seksuaalisen toiminnan välillä on yhteys, joten on entistä tärkeämpää kytkeä toisiinsa huumeidenkäyttöön liittyvät toimet ja sukupuoliterveyttä koskevat kansanterveysstrategiat. Euroopan tason seurannassa tartuntatauteja koskevia tietoja kerätään tavallisista ilmoituslähteistä, joissa huumeidenkäyttö saatetaan kirjata riskitekijäksi, ja erityistutkimuksissa, jotka kohdistuvat erilaisiin huumeita käyttäviin väestöryhmiin.

Hiv ja aids

Viimeaikaiset suuntaukset ilmoitetuissa uusissa hiv-tapauksissa

Nykyään useimmat maat ilmoittavat alhaisia määriä uusia diagnosoituja hiv-tartuntoja, jotka johtuvat huumeiden injektiokäytöstä. Maat, joissa hiv-tartuntojen määrä huumeiden injektiokäyttäjien keskuudessa on ollut pitkään alhainen, tarjoavat mahdollisuuden tarkastella ilmiön syitä. Tähän halutaan vastaus nykyisessä EU:n huumausainestrategiassa ja siihen keskitytään meneillään olevassa EMCDDA:n koordinoimassa tutkimuksessa. Ei ole kuitenkaan syytä olla liian optimistinen, sillä Espanja ja Italia, joissa huumeiden injektiokäyttäjien keskuudessa on ilmennyt hiv-epidemioita, eivät ole toimittaneet kansallisia tietoja hiv-tapauksista, ja tällä on merkittävä kielteinen vaikutus EU:n kokonaistilannetta koskevien tietojen arvoon. Lisäksi joidenkin maiden toimittamat tiedot herättävät huolta hiv-tartuntojen mahdollisesta lisääntymisestä ainakin tietyissä injektiokäyttäjien ryhmissä.

Ranskassa, jossa hiv-tapaukset on kirjattu vasta vuodesta 2003 lähtien, hiv on yleistynyt injektiokäyttäjien keskuudessa (joskin alhaiselta tasolta) vuosina 2003–2004 arviolta 2,3 tapauksesta 2,9 tapaukseen miljoonaa henkilöä kohti. Vaikka luvut ovatkin yleisesti katsoen yhdenmukaisia saatavilla olevien tutkimustietojen kanssa (ks. jäljempänä), on syytä muistaa, että uudet raportointijärjestelmät ovat yleensä aluksi epävarmoja. Portugalissa aiemmin ilmoitettu uusien diagnosoitujen hiv-tapausten väheneminen injektiokäyttäjien keskuudessa kyseenalaistuu, kun otetaan huomioon vuoden 2004 tiedot, joiden mukaan maassa on todettu 98,5 hiv-tartuntaa miljoonaa henkilöä kohti. Luku on EU:n korkein (186). Yhdistyneessä kuningaskunnassa hiv-tartuntojen määrä injektiokäyttäjien keskuudessa on laskenut hitaasti ja vakiintunut hieman alle 2,5 tapaukseen vuodessa miljoonaa henkilöä kohti. Irlannissa tartuntojen määrä kasvoi 1990-luvun lopulla. Se saavutti vuonna 2000 huipun, joka oli 18,3 tapausta vuodessa miljoonaa henkilöä kohti, laski 9,8 tapaukseen miljoonaa kohti vuonna 2001 ja vuonna 2004 nousi jälleen 17,8 tapaukseen miljoonaa kohti.

Huumeiden injektiokäyttöön liittyviä hiv-epidemioita on puhjennut viimeksi vuonna 2001 Virossa ja Latviassa ja vuonna 2002 Liettuassa. Tartuntojen määrät ovat sittemmin vähentyneet voimakkaasti; ilmoitettujen uusien tapausten määrää vähenee odotetusti epidemian alkuvaiheen jälkeen, kun tartuntojen endeeminen taso vakiintuu (ks. jäljempänä).

Hiv:n levinneisyys testattujen injektiokäyttäjien keskuudessa

Tieto hiv:n levinneisyydestä injektiokäyttäjien keskuudessa (tartunnan saaneiden osuus injektiokäyttäjistä) on tärkeä täydennys hiv-tapauksia koskeviin tietoihin. Toistuvat levinneisyystutkimukset ja diagnosointitestien tulosten rutiininomainen seuranta voivat tukea tapausten ilmoitustiedoista tehtäviä johtopäätöksiä ja tarjota yksityiskohtaista tietoa tietyiltä alueilta ja ympäristöistä. Levinneisyystiedot ovat kuitenkin peräisin useista lähteistä, joita voi toisinaan olla vaikea verrata keskenään, ja niitä on siksi tulkittava varoen.

Saatavilla olevat levinneisyystiedot vahvistavat useimmiten joidenkin maiden ilmoittaman hiv-tapausten viimeaikaisen lisääntymisen, joskin ne myös viittaavat siihen, etteivät kyseiset maat ole ainoita, joissa valppautta on lisättävä.

Saatavilla olevat levinneisyystiedot osoittavat, että injektiokäyttäjien tartunnat eivät ehkä vieläkään ole hallinnassa Baltian maissa (kaavio 10). Virossa hiljattain tehty tutkimus viittaa siihen, että levinneisyys on kasvamassa yhdellä alueella (Tallinnassa 41 prosenttia 964 henkilön otoksessa vuonna 2001 ja 54 prosenttia 350 henkilön otoksessa vuonna 2005) ja että se on poikkeuksellisen korkea yhdellä toisella alueella (Kohtla-Järvellä 90 % 100 henkilön otoksessa). Latviassa injektiokäyttäjien hiv-tartuntojen levinneisyystietojen kaksi aikasarjaa osoittaa, että tartunnat ovat lisääntyneet vuosiin 2002 ja 2003 asti, mutta kolmannen aikasarjan mukaan ne olisivat vähentyneet vuoden 2001 huipun jälkeen. Liettuassa vuoden 2003 tiedot viittaavat siihen, että hiv on yleistynyt huumehoidossa, ruiskujen vaihto-ohjelmissa ja sairaaloissa testattujen injektiokäyttäjien keskuudessa siten, että tartunnan oli saanut 1,0–1,7 prosenttia vuosina 1997–2002 ja 2,4 prosenttia (27 tapausta 1 112 henkilön otoksessa) vuonna 2003.


Kaavio 10 Hiv

Kaavio 10

Huom:

Luvut (suluissa) ovat paikallisia tietoja. Värit osoittavat kansallisten tietojen tai, jos niitä ei ole saatavilla, paikallisten tietojen keskipistettä.

Italian ja Portugalin tietoihin sisältyy muitakin kuin injektiokäyttäjiä, ja niissä todennäköisesti aliarvioidaan levinneisyyttä injektiokäyttäjien keskuudessa.

* Tiedot osittain tai kokonaan ajalta ennen vuotta 2003 (Espanja 2002–2003; Ranska 2002–2003; Latvia 2002–2003; Alankomaat 2002) tai vuodelta 2005 (Viro).

Lähteet:

Reitoxin kansalliset seurantakeskukset. Lisätietoja pääasiallisista lähteistä, tutkimuksista ja vuotta 2003 edeltävistä tai vuoden 2004 jälkeisistä tiedoista, ks. taulukko INF-8 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

tulosta


Maissa, joissa hiv-tartuntojen määrä on perinteisesti ollut korkea injektiokäyttäjien keskuudessa (Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Puolassa ja Portugalissa), on ilmennyt uusia merkkejä siitä, että tartuntojen määrä säilyy ennallaan kansallisella tasolla tai tietyillä alueilla tai tietyissä injektiokäyttäjien alaryhmissä (187). Näissä maissa on tärkeää panna merkille, että aiempi korkea levinneisyysaste, joka on johtunut 1980- ja 1990-luvun laajoista epidemioista, lisää riskikäyttäytymisestä seuraavien tartuntojen todennäköisyyttä.

Espanjasta ja Italiasta ei ole saatavilla kansallisia ilmoitustietoja. Rutiininomaisten diagnosointitestien tietoja on vaikea tulkita, koska valintojen erilaiset painotukset voivat vaikuttaa niihin. Kyseisissä maissa on kuitenkin aihetta huoleen. Espanjassa hiv:n levinneisyys pysyi nuorten (alle 25-vuotiaiden) huumehoidossa testattujen injektiokäyttäjien keskuudessa vuoteen 2002 asti vakaana yli 12 prosentissa ja se kasvoi uusien injektiokäyttäjien (injektiokäyttö kestänyt alle kaksi vuotta) keskuudessa 15 prosentista 21 prosenttiin vuosina 2000–2001, eli tartuntojen määrä on ollut korkea vuoteen 2002 asti. Italiassa injektiokäyttäjien hiv-tartuntojen suuntauksissa on suuria eroja alueiden välillä, ja joillakin alueilla (Bolzanossa, Liguriassa, Molisessa, Toscanassa ja Umbriassa) tartunnat ovat lisääntyneet voimakkaasti vielä viime aikoina.

Puolassa paikalliset tutkimukset viittaavat siihen, että hiv:n leviäminen on jatkunut ainakin viime aikoihin asti, ja levinneisyysaste on korkea nuorten injektiokäyttäjien keskuudessa (15 % vuonna 2002 yhdellä alueella, 4–11 % kahdella muulla alueella vuonna 2004). Vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa raportoitiin neljä (9 %) hiv-tapausta otoksena olleiden 45 uuden injektiokäyttäjän keskuudessa, mutta vuonna 2004 tehdyssä tutkimuksessa ei ilmennyt yhtään tapausta otoksena olleiden 20 uuden injektiokäyttäjän keskuudessa.

Joissakin maissa, joissa ei ole koskaan esiintynyt laajamittaista epidemiaa injektiokäyttäjien keskuudessa, tuoreet levinneisyystiedot viittaavat siihen, että on syytä pysyä valppaana. Näin vaikuttaisi olevan Luxemburgissa, Itävallassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joskin tartuntojen määrän kasvu on pysynyt vähäisenä eikä sitä voida vahvistaa tapausten ilmoitustietojen perusteella.

Maat, joissa hiv:n levinneisyysaste on alhainen

Hiv:n levinneisyys testattujen injektiokäyttäjien keskuudessa vaihtelee edelleen voimakkaasti EU-maiden välillä (kaavio 10). Hiv-tartuntojen määrä injektiokäyttäjien keskuudessa on monessa maassa kasvanut viime aikoina tai pysynyt korkeana jo monta vuotta. Monessa muussa maassa taas hiv-tartuntojen määrä injektiokäyttäjien keskuudessa pysyi alhaisena vuosina 2003 ja 2004: hiv:n levinneisyys oli enintään 1 prosentti Tšekissä, Kreikassa, Unkarissa, Maltalla, Sloveniassa (kansallisten otosten perusteella), Slovakiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Turkissa ja Norjassa (paikallisten otosten perusteella). Osassa näistä maista (esim. Unkarissa) sekä hiv:n että C-hepatiittiviruksen levinneisyysasteet ovat Euroopan alhaisimpia, mikä viittaa injektiokäytön alhaiseen asteeseen (ks. ”B- ja C-hepatiitti”), mutta joissakin maissa (esim. Romaniassa) on merkkejä C-hepatiitin leviämisestä.

Sukupuolierot hiv:n levinneisyydessä testattujen injektiokäyttäjien keskuudessa

Hiv:n levinneisyydestä vuosilta 2003 ja 2004 saatavilla olevat tiedot paljastavat eroja miespuolisten ja naispuolisten testattujen injektiokäyttäjien välillä (188). Belgian, Viron (2005), Espanjan (2002), Ranskan, Italian, Luxemburgin, Itävallan, Puolan ja Portugalin tietojen yhdistämisestä saatiin kokonaisotos, jossa oli 124 337 miestä ja 20 640 naista, jotka oli testattu pääasiallisesti huumehoitokeskuksissa tai muissa huumepalveluja tarjoavissa paikoissa. Kokonaislevinneisyys oli 13,6 prosenttia miesten keskuudessa ja 21,5 prosenttia naisten keskuudessa. Maiden välillä on merkittäviä eroja: naisten suhde miehiin verrattuna oli korkein Virossa, Espanjassa, Italiassa, Luxemburgissa ja Portugalissa, kun taas Belgiassa suuntaus oli päinvastainen ja levinneisyysaste oli korkeampi miesten keskuudessa.

Aidsin esiintyvyys ja HAART-hoidon saatavuus

Vuodesta 1996 saatavilla ollut erittäin tehokas antiretroviraalinen hoito (HAART) estää tehokkaasti hiv-tartunnan kehittymisen aidsiksi, joten aidsin esiintyvyyttä koskevat tiedot eivät enää anna kovin hyödyllistä tietoa hiv:n leviämisestä. Ne kertovat kuitenkin oireita aiheuttavan sairauden yleisestä taakasta ja ne ovat lisäksi tärkeä indikaattori HAART-hoidon saatavuudesta ja kattavuudesta injektiokäyttäjien keskuudessa.

WHO arvioi, että HAART-hoidon kattavuus hoitoa tarvitsevien potilaiden osalta oli vuonna 2003 korkea Länsi-Euroopan maissa (yli 70 %) mutta vähäisempi useimmissa Itä-Euroopan maissa, kuten Virossa, Liettuassa ja Latviassa (189). HAART-hoidon kattavuudesta saatavilla olevat tuoreemmat tiedot viittaavat siihen, että tilanne on parantunut merkittävästi ja kattavuus on nykyään vähintään 75 prosenttia kaikissa EU-maissa ja ehdokasvaltioissa. HAART-hoidon saatavuudesta injektiokäyttäjien keskuudessa ei ole tarkkoja tietoja, mutta nähtäväksi jää, johtaako kattavuuden paraneminen aidsin esiintyvyyden vähenemiseen injektiokäyttäjien keskuudessa Virossa ja Latviassa.

Kaikissa aidsista eniten kärsivissä neljässä Länsi-Euroopan maassa, eli Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ja Portugalissa, esiintyvyys on vähentynyt: kolmessa ensin mainitussa maassa vuodesta 1996 lähtien, mutta Portugalissa vasta vuodesta 1999 lähtien. Injektiokäyttöön liittyvän aidsin esiintyvyys on edelleen korkein Portugalissa, jossa todettiin 31 tapausta miljoonaa asukasta kohti vuonna 2004. Esiintyvyys on lähes yhtä korkea Latviassa, jossa todettiin 30 tapausta miljoonaa kohti.

EuroHIV-tiedot vuoteen 2004 asti (raportointiviiveiden johdosta korjattuina) viittaavat siihen, että injektiokäyttöön liittyvän aidsin esiintyvyys on lisääntymässä sekä Virossa että Latviassa (190).

B- ja C-hepatiitti

C-hepatiitti

C-hepatiittiviruksen (HCV) vasta-aineiden esiintyvyys on injektiokäyttäjillä yleisesti ottaen erittäin korkea, joskin maiden sisällä ja maiden välillä on voimakasta vaihtelua. Belgia, Tanska, Saksa, Kreikka, Espanja, Irlanti, Italia, Puola, Portugali, Yhdistynyt kuningaskunta, Romania ja Norja ovat ilmoittaneet C-hepatiitin yli 60 prosentin levinneisyysasteesta erilaisissa vuosina 2003 ja 2004 testattujen huumeiden injektiokäyttäjien otoksissa, ja alle 40 prosentin levinneisyysasteesta otoksissa ovat ilmoittaneet Belgia, Tšekki, Kreikka, Kypros, Unkari, Malta, Itävalta, Slovenia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta (191).

HCV-vasta-aineiden esiintyvyydestä nuorten (alle 25-vuotiaiden) injektiokäyttäjien keskuudessa on saatavilla tietoja 14 maasta, mutta jotkin otokset ovat pieniä. Tuloksissa on suuria eroja, ja jotkin maat ovat ilmoittaneet sekä korkeita että alhaisia lukuja erilaisista otoksista. Esiintyvyysaste oli korkein (yli 40 %) nuorten injektiokäyttäjien keskuudessa vuosina 2003 ja 2004 Belgian, Kreikan, Itävallan, Puolan, Portugalin, Slovakian ja Yhdistyneen kuningaskunnan otoksissa, ja alhaisin (alle 20 %) Belgian, Kreikan, Kyproksen, Unkarin, Maltan, Itävallan, Slovenian, Suomen, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Turkin otoksissa. Kun tarkastellaan vain koko valtion kattavia nuoriin injektiokäyttäjiin kohdistuneita tutkimuksia, esiintyvyysaste on korkein (yli 60 %) Portugalissa ja alhaisin (alle 40 %) Kyproksella, Unkarissa, Maltalla, Itävallassa ja Sloveniassa. Vaikka otantamenetelmät saattavat johtaa kroonisen ryhmän painottumiseen, HCV-vasta-aineiden korkea esiintyvyysaste Portugalin kansallisessa otoksessa (67 % 108:sta alle 25-vuotiaasta injektiokäyttäjästä) on huolestuttava ja saattaa viitata riskikäyttäytymisen jatkumiseen nuorten injektiokäyttäjien keskuudessa (ks. myös ”Viimeaikaiset suuntaukset ilmoitetuissa uusissa hiv-tapauksissa”).

HCV-vasta-aineiden esiintyvyydestä uusilla injektiokäyttäjillä (joilla injektiokäyttö on kestänyt alle kaksi vuotta) on saatavilla vain vähän tietoa, ja siinäkin on haittana otosten pieni koko, mutta tämä tieto saattaa kertoa enemmän tuoreista esiintyvyysasteista kuin nuoria injektiokäyttäjiä koskeva tieto. Vuosilta 2003 ja 2004 saatavilla olevat tiedot osoittavat, että esiintyvyysaste oli uusien injektiokäyttäjien keskuudessa korkein (yli 40 %) Kreikan, Puolan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Turkin otoksissa ja alhaisin (alle 20 %) Belgian, Tšekin, Kreikan, Kyproksen ja Slovenian otoksissa. Alhaisia esiintyvyysasteita on todettu uusien injektiokäyttäjien pienissä mutta kansallisissa otoksissa Kyproksella (HCV-vasta-aineiden testin tulos oli positiivinen vain kahdella injektiokäyttäjällä 23:sta eli 9 %:lla) ja Sloveniassa (testin tulos oli positiivinen kahdella 32:sta eli 6 %:lla).

B-hepatiitti

Myös B-hepatiittiviruksen (HBV) markkerien esiintyvyydessä on suuria eroja maiden sisällä ja maiden välillä. Kattavimmat tiedot koskevat anti-HBc:tä, joka osoittaa aiemman tartunnan. Vuosina 2003–2004 Italia ja Puola ilmoittivat esiintyvyysasteeksi injektiokäyttäjien otoksissa yli 60 prosenttia, kun taas Belgia, Irlanti, Kypros, Itävalta, Portugali, Slovenia, Slovakia ja Yhdistynyt kuningaskunta kirjasivat esiintyvyysasteeksi otoksissa alle 20 prosenttia. Tietoja toimittaneiden maiden vuosia 1992–2004 koskevista B-hepatiitti-ilmoituksista saaduista tiedoista syntyy erittäin kirjava kuva (192). Pohjois-Euroopassa suurin osa ilmoitetuista akuuteista B-hepatiittitapauksista on todettu injektiokäyttäjillä, ja useissa maissa B-hepatiittiepidemiat ovat puhjenneet samaan aikaan kun injektiokäyttö on lisääntynyt. Esimerkiksi Norjan tiedot viittaavat siihen, että B-hepatiittitartunnat lisääntyivät injektiokäyttäjien keskuudessa suuresti vuosina 1992 ja 1998 ja ovat sen jälkeen vähentyneet. Suomessa injektiokäyttäjien B-hepatiittitartunnat ovat vähentyneet voimakkaasti viime vuosina, mikä saattaa olla seurausta rokotusohjelmista ja kattavasta neulojen ja ruiskujen vaihtojärjestelmästä.

Tartuntatautien ehkäisy

Tehokkaat vastatoimet

Monilla kansanterveystoimilla voidaan todistetusti vähentää tartuntatautien leviämistä huumeidenkäyttäjien keskuudessa, ja yhä yleisemmän näkemyksen mukaan menestystä voidaan varmimmin saavuttaa noudattamalla alan palvelujen tarjoamisessa kattavaa lähestymistapaa. Keskusteluissa on tähän saakka keskitytty pitkälti hiv-tartuntojen ehkäisyyn injektiokäyttäjien keskuudessa, mutta tehokkaiden toimien tarve hepatiitin leviämisen ehkäisemiseksi tunnustetaan yhä laajemmin, samoin kuin tarve ehkäistä tartuntatautien leviämistä niiden huumeidenkäyttäjien keskuudessa, jotka eivät ole injektiokäyttäjiä.

On syytä tuoda esiin, että tehokkuuden osalta näyttö on vahvinta injektiokäyttäjien hiv-tartuntojen ehkäisyssä. On vankkaa näyttöä siitä, että interventiot voivat olla tehokkaita ja että kaikenlaisen hoidon saanti tarjoaa suojaa (Farrell et al., 2005; WHO, 2005). Euroopassa on 1990-luvun puolivälistä lähtien panostettu huumeriippuvuushoidon tarjonnan lisäämiseen (ks. luku 2), mikä näyttää yleisesti ottaen vaikuttaneen siihen, että Euroopan tilanne on nykyään melko rohkaiseva hiv:n epideemisen leviämisen osalta injektiokäyttäjien keskuudessa.


Kaavio 11 Valikoitujen toimenpiteiden priorisointi ja niiden käytön laajuus tartuntatautien ehkäisemiseksi huumeidenkäyttäjillä kansallisten asiantuntijoiden käsityksen mukaan

Huom:

* Tartuntatautien osalta.

Prioriteettisijat 23 jäsenvaltiosta sekä Bulgariasta ja Norjasta. Irlanti, Kypros, Liettua ja Alankomaat eivät toimittaneet näitä tietoja.

Tiedot toimien käytön laajuudesta saatiin kaikkien 25 jäsenvaltion asiantuntijoilta sekä Bulgariasta ja Norjasta. Belgian ranskankielinen ja flaaminkielinen alue toimittivat omat tietonsa erikseen, joten vastauksia saatiin kaikkiaan 28.

Lähteet:

Kansallisten seurantakeskusten asiantuntijakyselytutkimus, SQ 23 (2004), kysymys 5.

tulosta


Hoito on vain osa kattavaa lähestymistapaa hiv:n ehkäisyyn. Muita tekijöitä ovat laaja valikoima tiedotus-, koulutus- ja viestintätekniikoita, tartuntatauteja koskeva vapaaehtoinen neuvonta ja testaus, rokottaminen sekä steriilien injektiovälineiden ja muiden suojavälineiden jakaminen. Näillä toimenpiteillä sekä tarjoamalla lääkintähoitopalveluja matalan kynnyksen keskuksissa tai toisinaan jopa katutasolla voidaan päästä yhteyteen aktiivisten huumeidenkäyttäjien ja heidän seksipartneriensa kanssa tai parantaa yhteydenpitoa heidän kanssaan sekä tiedottaa heille huumeidenkäytön terveysriskeistä ja niiden ehkäisemisestä.

Yleinen sitoutuminen kattavaan lähestymistapaan ei tarkoita, että kaikkia näitä palveluja kehitettäisiin ja tuettaisiin samalla tavalla kansallisella tasolla. Niistä on kuitenkin muodostumassa jonkinasteinen yksimielisyys. Kansallisten seurantakeskusten parissa tehdyssä tutkimuksessa kolme neljäsosaa vastaajista ilmoitti, että neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmat yhdistettyinä neuvontaan ovat kansallisen politiikan painopistealueena pyrittäessä ehkäisemään tartuntatautien leviämistä injektiokäyttäjien keskuudessa (kaavio 11). Se, että niin monet maat ovat selkeästi tunnustaneet hiv:n ehkäisystrategioissaan, kuinka tärkeää on tarjota puhtaita injektiovälineitä, osoittaa, että tällainen palvelu on yleistynyt suurimmassa osassa Eurooppaa eikä sitä enää pidetä useimmissa maissa kiistanalaisena kysymyksenä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tällaisen palvelun eduista oltaisiin yksimielisiä. Esimerkiksi Kreikassa ja Ruotsissa se ei ole politiikan painopistealue, mutta yleisesti katsoen tämän alan interventioita toteutetaan EU:ssa melko yhdenmukaisella tavalla (193), ja Kyprosta lukuun ottamatta kaikki maat ovat ilmoittaneet toteuttavansa steriilien neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmia (194).

Erilaiset neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmat Euroopan maissa

Useimmat Euroopan maat jakavat nykyään steriilejä injektiovälineitä, mutta palvelun luonne ja laajuus vaihtelevat maiden välillä. Yleisin malli on palvelun tarjoaminen tietyssä paikassa, yleensä huumehoitokeskuksessa, mutta tätä palvelua täydennetään usein liikkuvilla palveluilla, joilla pyritään tavoittamaan huumeidenkäyttäjät yhteisössä. Neulojen ja ruiskujen vaihtopalveluja täydennetään kahdeksassa maassa myös ruiskujen vaihto- tai myyntiautomaateilla (195). Niitä vaikuttaa kuitenkin olevan vain muutamassa paikassa, paitsi Saksassa ja Ranskassa, jotka ovat ilmoittaneet laajamittaisesta toiminnasta (Saksassa on noin 200 ja Ranskassa noin 250 automaattia). Espanja on ainoa EU-maa, jossa neuloja ja ruiskuja vaihdetaan yleisesti vankiloissa: vuonna 2003 niitä vaihdettiin 27 vankilassa. Ainoa toinen EU-maa, joka on ilmoittanut tällaisesta toiminnasta, on Saksa, jossa palvelua tarjotaan vain yhdessä vankilassa.


Laatikko 15: Ruiskujen vaihto-ohjelmien kattavuus Euroopassa: onko se riittävä?

Lähes kaikki jäsenvaltiot ilmoittavat jonkinasteisesta neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmien saatavuudesta, mutta tällaisen intervention tehokkuus riippuu siitä, riittääkö tarjonta kattamaan injektiokäyttäjien tarpeet.

Tuoreita arvioita injektiokäyttäjien määrästä ja vaihto-ohjelmien kautta jaettavien ruiskujen määrästä on saatavilla yhdeksästä Euroopan maasta. Näiden tietojen pohjalta voidaan esittää karkea arvio kutakin injektiokäyttäjää kohti vuosittain saatavilla olevien ruiskujen määrästä (1). Tuoreimpien saatavilla olevien tietojen perusteella neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmien kattavuus vaihtelee voimakkaasti siten, että Kreikassa jaetaan vuosittain arviolta 2–3 ruiskua injektiokäyttäjää kohti, Tšekissä, Latviassa, Itävallassa ja Portugalissa niitä jaetaan 60–90, Suomessa noin 110, Maltalla 210 ja Luxemburgissa ja Norjassa yli 250. Ruiskuja on lisäksi saatavilla myös apteekeissa, ja Tšekin ja Suomen tietojen perusteella voidaan arvioida ruiskujen kokonaissaatavuus. Yhdistettyjen jakelu- ja myyntitietojen perusteella injektiokäyttäjät saavat vuosittain keskimäärin 125 ruiskua Tšekissä ja 140 ruiskua Suomessa.

Useiden tekijöiden tiedetään vaikuttavan injektiokäytön tiheyteen huumeidenkäyttäjien keskuudessa. Niitä ovat muun muassa käyttötavat, riippuvuusaste ja käytettävä huume. Hiv:n levinneisyyden ja ruiskujen jakeluohjelmien kattavuuden välisestä suhteesta hiljattain tehty tutkimus viittaa siihen, että käyttäytymistekijät, kuten injektiokäytön tiheys ja ruiskujen henkilökohtainen uudelleenkäyttö, vaikuttavat voimakkaasti siihen, kuinka paljon ruiskuja on jaettava, jotta hiv:n levinneisyysastetta voidaan laskea huomattavasti (Vickerman et al., 2006).

Ruiskujen saatavuuden mittaaminen on tärkeää, jotta voidaan ymmärtää niiden jakelun todennäköiset vaikutukset tautien ehkäisyyn ja arvioida täyttämätön tarve. Näiden tietojen tulkinnassa on kuitenkin tärkeää ottaa huomioon myös ruiskujen myynti apteekeissa (hinnat, apteekkiverkon tiheys) sekä huumeidenkäyttäjien käyttäytymistavat ja ympäristötekijät. Tätä kysymystä käsitellään tarkemmin vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(1) Ks. tekniset huomautukset vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.


Apteekkien kautta tarjottavat vaihtopalvelut auttavat laajentamaan maantieteellistä kattavuutta, ja lisäksi puhtaiden ruiskujen myynti apteekeissa saattaa lisätä niiden saatavuutta. Ruiskuja voidaan myydä ilman reseptiä kaikissa EU-maissa paitsi Ruotsissa, mutta jotkut apteekkarit suhtautuvat siihen vastahakoisesti ja jotkut jopa käännyttävät huumeidenkäyttäjiä tiloistaan. Apteekkien virallisia ruiskujen vaihto- tai jakeluverkostoja on yhdeksässä Euroopan maassa (Belgiassa, Tanskassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Alankomaissa, Portugalissa, Sloveniassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa), mutta niihin osallistumisessa on suurta vaihtelua siten, että niihin kuuluu enimmillään lähes puolet apteekeista (45 %) Portugalissa ja vähimmillään alle prosentti apteekeista Belgiassa. Pohjois-Irlannissa neulojen ja ruiskujen vaihto on järjestetty nykyään yksinomaan apteekkien kautta.

Ruiskujen ostaminen apteekeista saattaa olla joillekin injektiokäyttäjille tärkein väylä yhteydenpitoon terveydenhuoltopalvelujen kanssa, ja sitä voitaisiin hyödyntää muiden palvelujen tarjoamisessa. Apteekkien roolia voitaisiin kasvattaa kannustamalla apteekkareita kehittämään huumeidenkäyttäjille tarjottavia palveluja ja tukemalla heitä siinä, mutta tänä päivänä ainoastaan Ranska, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta näyttävät tekevän merkittäviä investointeja siihen suuntaan.

Kuolleisuus ja huumekuolemat

Huumeiden ongelmakäyttäjien kuolleisuus

Huumeiden ongelmakäyttäjien kuolleisuustiedot koskevat Euroopassa useimmiten opioidien käyttäjiä. Muihin huumeidenkäytön muotoihin liittyvästä kuolleisuudesta ei ole yhtä paljon tietoa, mutta se on silti tärkeä kansanterveydellinen kysymys.

EMCDDA:n hankkeen yhteydessä aloitetussa yhteistyötutkimuksessa tarkasteltiin kuolleisuutta hoidossa olleiden opioidien käyttäjien keskuudessa kahdeksassa eurooppalaisessa kohteessa (196). Tutkimuksessa todettiin, että opioidien käyttäjien kuolleisuus oli hyvin korkea heidän ikätovereihinsa verrattuna: miehillä 6–20 kertaa korkeampi ja naisilla 10–50 kertaa korkeampi. Kuudessa kohteessa (Amsterdamissa, Barcelonassa, Dublinissa, Lontoossa, Roomassa ja Wienissä) arvioitiin, että 15–49‑vuotiaiden kuolemista 10–23 prosenttia johtui opioidien käytöstä, pääasiallisesti yliannostuksesta, aidsista ja ulkoisista syistä (onnettomuuksista, itsemurhista). Noin kolmasosa näistä huumekuolemista johtui yliannostuksesta, joskin niiden osuus oli korkeampi kaupungeissa, joissa hiv-tartuntojen määrä injektiokäyttäjien keskuudessa oli alhainen, ja se todennäköisesti kasvaa, kun HAART-hoidon saatavuus lisääntyy.

Tšekissä tehdyssä kuolleisuuden kohorttitutkimuksessa todettiin, että piristeiden käyttäjien kuolleisuus oli 4–6 kertaa korkeampi (vakioitu kuolleisuussuhde) kuin kokonaisväestön, kun taas opioidien käyttäjien kuolleisuus oli 9–12 kertaa korkeampi. Ranskassa tehdyssä kohorttitutkimuksessa, jossa seurattiin heroiinin, kokaiinin tai crack-kokaiinin käytön takia pidätettyjä henkilöitä, todettiin, että miesten kuolleisuus oli viisi kertaa korkeampi ja naisten kuolleisuus 9,5 kertaa korkeampi kuin kokonaisväestön mutta että suuntaus oli laskeva.

Opioidien käyttäjien ikääntyessä kroonisista sairauksista (kirroosista, syövästä, hengityselinsairauksista, sydämen sisäkalvon tulehduksesta, aidsista) johtuva kuolleisuus tulee sen kuolleisuuden lisäksi, joka aiheutuu muista ulkoisista syistä kuin yliannostuksesta, eli esimerkiksi itsemurhista ja väkivallasta (Alankomaiden kansalliset raportit vuosilta 2004 ja 2005, GGD Amsterdam, Amsterdamin terveydenhuoltopalvelut). Myös huumeidenkäyttäjien elinolot (esimerkiksi kodittomuus, mielenterveyssairaudet, väkivalta, huono ravitsemus jne.) saattavat vaikuttaa huomattavassa määrin tämän ryhmän korkeaan kuolleisuuteen.

Suonensisäiseen huumeidenkäyttöön liittyvä aids aiheutti lisäksi 1 528 kuolemaa vuonna 2002 (197), ja tämä luku on todennäköisesti aliarvioitu. Huumekuolemien muita syitä, kuten sairauksia (esimerkiksi hepatiittia), väkivaltaa ja onnettomuuksia, on vaikeampaa arvioida, mutta ne todennäköisesti aiheuttavat merkittävän määrän kuolemia. Arviolta 10–20 prosenttia nuorten aikuisten kuolemista Euroopan kaupungeissa johtuu opioidien käytöstä. Tähän lukuun on vielä lisättävä muihin huumeidenkäytön muotoihin liittyvä kuolleisuus, mutta sen määrää on erittäin vaikea täsmentää.

Huumekuolemat

Huumekuolema on monimutkainen käsite. Joissakin raporteissa sillä tarkoitetaan vain psykoaktiivisten aineiden suoraan aiheuttamia kuolemia, kun taas toisissa siihen sisältyvät myös kuolemat, joihin huumeidenkäyttö on vaikuttanut välillisesti tai toissijaisesti (liikennekuolemat, väkivalta, tartuntataudit). Tuoreessa tutkimuksessa, jossa analysoitiin laittomien huumeiden käytön aiheuttamia erityyppisiä haittoja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, arvioitiin, että huumekuolemat ovat pääasiallinen huumeidenkäyttöön liittyvä haitta (MacDonald et al., 2005).

Tässä vuosiraportin osassa ja EMCDDA:n määritelmässä huumekuolemilla tarkoitetaan kuolemia, jotka johtuvat suoraan yhden tai usean huumeen käytöstä ja jotka tapahtuvat yleensä pian aineen tai aineiden käytön jälkeen. Näistä kuolemista käytetään myös nimityksiä ”yliannostus”, ”myrkytys”, ”huumeen aiheuttama kuolema” tai ”äkillinen huumekuolema” (198).

EU-maat ilmoittivat vuosina 1990–2003 joka vuosi 6 500:sta yli 9 000:een huumekuolemaa, ja näitä kuolemia oli kyseisellä ajanjaksolla yhteensä yli 113 000. Lukuja voidaan pitää vähimmäisarvioina, sillä todennäköisesti osa kuolemista jää useimmissa maissa kirjaamatta (199).

Huumekuolleisuus vaihteli Euroopan maiden välillä voimakkaasti 0,2:sta yli 50 kuolemaan miljoonaa asukasta kohti (keskimäärin 13). Useimmissa maissa luku on 7–30 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti, ja se on yli 25 Tanskassa, Virossa, Luxemburgissa, Suomessa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Norjassa. Huumekuolleisuus on 15–39-vuotiaiden miesten keskuudessa tavallisesti kolme kertaa korkeampi (keskimäärin 40 kuolemaa miljoonaa kohti), ja se on seitsemässä maassa yli 80 kuolemaa miljoonaa kohti. Vuosina 2003 ja 2004 huumekuolemien osuus kaikista 15–38‑vuotiaiden eurooppalaisten kuolemista oli 3 prosenttia ja se oli yli 7 prosenttia Tanskassa, Kreikassa, Luxemburgissa, Maltalla, Itävallassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Norjassa. Lukuja on pidettävä vähimmäisarvioina, ja on myös syytä ottaa huomioon, että parannuksista huolimatta raportoinnin laadussa on edelleen huomattavia eroja maiden välillä, joten suoria vertailuja on tehtävä varoen (200).

Opioidikuolemat

Opioidit ovat EU:ssa osallisina useimmissa laittomien aineiden aiheuttamissa äkillisissä huumekuolemissa, joskin monissa tapauksissa havaitaan toksikologisessa tutkimuksessa myös muita aineita, erityisesti alkoholia, bentsodiatsepiineja ja joissakin maissa kokaiinia. Euroopassa useimmat opioidikuolemat liittyvät heroiiniin, mutta niitä aiheuttavat muutkin opioidit (ks. jäljempänä) (201).

Opioidien yliannostus on yksi Euroopan nuorten yleisimmistä kuolinsyistä etenkin kaupungeissa asuvien miesten keskuudessa. Yliannostus on nykyään myös opioidien käyttäjien yleisin kuolinsyy koko Euroopassa, etenkin maissa, joissa hiv-tartuntojen määrä injektiokäyttäjien keskuudessa on alhainen (ks. Huumeiden ongelmakäyttäjien kuolleisuus).

Suurin osa yliannostukseen kuolleista huumeidenkäyttäjistä on miehiä (202), joiden osuus kaikista tapauksista on 65–100 prosenttia, ja useimmissa maissa heidän osuutensa vaihtelee 75:stä 90 prosenttiin. Naisten osuus on korkein Tšekissä, Puolassa ja Suomessa ja alhaisin Kreikassa, Italiassa ja Kyproksella. Näiden tulosten tulkinnassa on otettava huomioon, että opioidien käytön ja injektiokäytön yleisyys on erilainen miesten ja naisten keskuudessa.


Kaavio 12 Äkillisten huumekuolemien osuus alle 25-vuotiaiden keskuudessa vuonna 2002

Huom:

ONS = kansallinen tilastokeskus, DSD = huumestrategian määritelmä.

Vuosi 2002 on valittu viitevuodeksi, koska siltä on saatavissa tietoja useimmista maista.

Lähteet:

Reitoxin kansalliset raportit (2005), tiedot on saatu kansallisista kuolleisuusrekistereistä tai erikoisrekistereistä (oikeuslääketieteellisistä tai poliisin rekistereistä), ja ne perustuvat kansallisiin määritelmiin, sellaisina kuin ne esitetään huumekuolemia koskevissa metodologisissa huomautuksissa vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

tulosta


Useimmat yliannostuksen uhrit ovat 20–40-vuotiaita, ja heidän keski-ikänsä on useimmissa maissa noin 35 (vaihteluväli on kuitenkin 20–44 vuotta). Yliannostuksen uhrien keski-ikä on alhaisin Virossa, Sloveniassa, Bulgariassa ja Romaniassa ja korkein Tšekissä, Alankomaissa, Puolassa ja Suomessa. Alle 15‑vuotiaiden yliannostuskuolemia on ilmoitettu vain hyvin vähän (kaikkien maiden tuoreimpien tietojen mukaan 17 tapausta 7 516 kuolemantapauksesta), mutta tämän ikäluokan huumekuolemia ei välttämättä aina raportoida. EMCDDA:n lukuihin sisältyy muutama yli 65‑vuotiaan huumekuolema, ja ainoastaan seitsemän maata on ilmoittanut, että yli 5 prosenttia tapauksista kuuluu tähän ikäluokkaan (203).

Monissa uusissa jäsenvaltioissa sekä jäsenehdokasmaissa kuolleiden keski-ikä on melko alhainen (Virossa, Kyproksella, Latviassa, Slovakiassa, Bulgariassa ja Romaniassa) ja alle 25‑vuotiaiden osuus yliannostustapauksissa on korkea, mikä saattaa viitata siihen, että heroiinin käyttäjät ovat näissä maissa nuorempia kuin muualla. Tšekin korkea keski-ikä liittyy siihen, että lukuun on sisällytetty useita psykoaktiivisten lääkkeiden aiheuttamia kuolemia (kaavio 12).

Yliannostuksen uhrien ikä on useissa jäsenvaltioissa nousemassa, mikä viittaa siihen, että yhä harvempi nuori aloittaa heroiinin käytön. Tämä suuntaus vallitsee kaikissa EU-15:n jäsenvaltioissa, ja se on ollut havaittavissa 1990-luvun alusta lähtien, joskin Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa heikompana kuin muualla. Uusissa jäsenvaltioissa suuntaus ei ole yhtä selkeä, ja monissa tapauksissa on jopa havaittu keski-iän laskua (204).

Metadonikuolemat

Useat maat ilmoittivat vuoden 2005 Reitoxin kansallisissa raporteissa, että huomattavassa osassa huumekuolemista havaittiin metadonia. Termistö ei ole yhdenmukaista maiden välillä, ja joissakin tapauksissa on vaikea arvioida, mikä osa metadonilla on ollut kuolemassa.

Tanska ilmoitti, että metadoni oli myrkytyksen syynä (yksin tai osaksi) 44 prosentissa kuolemista (95 tapauksessa 214:stä vuonna 2004). Osuus on suunnilleen sama kuin vuonna 2003 mutta huomattavasti suurempi kuin vuonna 1997. Saksa ilmoitti, että 345 tapaukseen liittyi ”korvaushoitolääkkeitä” (yksin 46 tapauksessa ja muiden huumausaineiden kanssa 299 tapauksessa vuonna 2004), mikä on selkeästi vähemmän kuin vuonna 2002. Yhdistynyt kuningaskunta taas ilmoitti 216 tapausta, joissa ”mainittiin” metadoni (Englannissa ja Walesissa vuonna 2003), mikä myös on selkeästi vähemmän kuin vuonna 2002. Espanja ilmoitti, että vain harvaan yliannostukseen liittyi yksinomaan metadonia (2 %:iin tapauksista) mutta sitä esiintyi usein opioidikuolemissa (42 %:ssa tapauksista) ja kokaiinikuolemissa. Muut maat eivät ole ilmoittaneet opioidikuolemia tai niiden ilmoittamat luvut ovat olleet hyvin alhaisia. Erojen taustalla olevat tekijät ovat epäselviä, eikä ole varmuutta siitäkään, kattavatko joidenkin maiden ilmoitukset kaikki tapaukset (205).

Vaikka korvaushoidon onkin tutkimuksissa osoitettu vähentävän yliannostuskuoleman riskiä, metadoniin liittyvien kuolemantapausten määrää ja niitä ympäröiviä olosuhteita (aineen lähde, sen käyttö muiden aineiden kanssa, hoitoprosessin vaihe, jossa myrkytys tapahtui) on tärkeää seurata osana korvaushoito-ohjelmien laadunvalvontaa.

Buprenorfiini- ja fentanyylikuolemat

Buprenorfiinimyrkytyksestä johtuvia kuolemia vaikuttaisi olevan vähän, mikä johtuu siitä, että kyseinen lääke on farmakologisilta ominaisuuksiltaan agonisti-antagonisti. Euroopan maat ovat kuitenkin ilmoittaneet joitakin kuolemantapauksia.

Vain Ranska ja Suomi ilmoittivat vuoden 2005 kansallisessa raportissaan tähän aineeseen liittyviä kuolemia. Suomessa buprenorfiinia esiintyi 73 huumekuolemassa vuonna 2004 samoin kuin vuonna 2003, ja sitä oli yleensä käytetty yhdessä bentsodiatsepiinien, rauhoittavien lääkkeiden tai alkoholin kanssa. Korkeat luvut vastaavat buprenorfiinihoidon lisääntymistä Suomessa, joskin hoidettavien määrä on paljon alhaisempi kuin Ranskassa, jossa buprenorfiinia saa arviolta 70 000–85 000 henkilöä. Onkin mielenkiintoista, että Ranska ilmoitti vuonna 2004 vain neljä buprenorfiiniyliannostusta (kun vuonna 2003 niitä oli kahdeksan). Vaikka Ranska ei olisikaan ilmoittanut kaikkia myrkytyksiä, ero on valtava. Ranskan ja Suomen lisäksi kolme maata ilmoitti buprenorfiiniin liittyviä kuolemantapauksia (kukin kaksi tai kolme), mutta niillä ei ollut näyttöä siitä, että kyseinen aine olisi ollut kuoleman pääasiallinen aiheuttaja.

Itämeren ympärillä olevat maat ovat aiempina vuosina ilmoittaneet fentanyyliin liittyviä kuolemia, mutta vuoden 2005 kansallisissa raporteissa sellaisia ei ilmoitettu.

Äkillisten huumekuolemien suuntauksia

Huumekuolemien kansalliset suuntaukset tarjoavat tietoa huumeiden ongelmakäytön kehittymisestä kussakin maassa, ne kertovat muun muassa heroiiniepidemioista ja riskikäyttäytymisestä (esim. injektiokäytöstä) sekä hoidon tarjonnasta ja jopa eroista heroiinin saatavuudessa. Ne voivat tietenkin myös heijastaa ensiapupalveluihin liittyvän politiikan onnistumista yliannostuskuolemien ehkäisyssä (206).

EU:sta saatavilla olevista tiedoista ilmenee joitakin yleisiä suuntauksia huumekuolemissa. Huumekuolemat lisääntyivät EU-15:n jäsenvaltioissa voimakkaasti 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa, mikä saattoi heijastaa heroiinin käytön ja injektiokäytön lisääntymistä. Vuosina 1990–2000 huumekuolemien kasvusuuntaus jatkui mutta heikkeni (kaavio 13). Tietoja toimittaneissa maissa (eli useimmissa vanhoissa ja uusissa jäsenvaltioissa) huumekuolemien vuotuinen kokonaismäärä kasvoi vuosina 1995–2000 14 prosenttia 8 054:stä 9 392:een.


Kaavio 13 Pitkän aikavälin suuntaus äkillisissä huumekuolemissa vuosina 1985–2004

Huom:

Uusia jäsenvaltioita ja ehdokasvaltioita ei ole sisällytetty tähän kaavioon, koska useimpien osalta ei ole saatavilla takautuvia tietoja.

Kuolemantapausten määrä kussakin maassa ja metodologiset huomautukset, ks. taulukko DRD-2 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

Vuodelta 2004 tiedot toimitti kymmenen maata ja kuusi maata ei toimittanut niitä. Näin ollen vuoden 2004 luku on väliaikainen, ja se perustuu vuosien 2003 ja 2004 väliseen vertailuun vain niiden maiden osalta, jotka ovat toimittaneet tietoja molemmilta vuosilta.

Lähteet:

Reitoxin kansalliset raportit (2005), tiedot on saatu kansallisista kuolleisuusrekistereistä tai erikoisrekistereistä (oikeuslääketieteellisistä tai poliisin rekistereistä).

tulosta


Vuoden 2000 jälkeen useat EU-maat ovat ilmoittaneet huumekuolemien vähentyneen, mikä saattaa johtua hoidon tarjonnan ja haittojen vähentämiseen liittyvien aloitteiden lisääntymisestä, mutta myös huumeidenkäytön levinneisyysasteen laskulla saattaa olla merkitystä. Huumekuolemien määrä väheni Euroopassa 6 prosenttia vuonna 2001, 13 prosenttia vuonna 2002 ja 7 prosenttia vuonna 2003. Näistä parannuksista huolimatta vuonna 2003 ilmoitettiin vielä lähes 7 000 huumekuolemaa (Belgian, Espanjan ja Irlannin tiedot puuttuvat). Tietoja vuonna 2004 toimittaneissa maissa (19 maassa) huumekuolemien kokonaismäärä kuitenkin kasvoi 3 prosenttia. Vaikka päätelmiä vuodesta 2004 onkin tehtävä varoen, 13 maata 19:stä ilmoitti jonkinasteisesta kasvusta.

Vanhojen ja uusien jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja alle 25-vuotiaiden huumekuolemien suuntauksissa. EU-15:n jäsenvaltioissa suuntaus on ollut tasaisesti laskeva vuodesta 1996 lähtien, mikä viittaa nuorten opioidien käyttäjien määrän vähenemiseen, kun taas uusissa jäsenvaltioissa kasvu oli voimakasta vuosiin 2000–2002 asti ja suuntaus kääntyi laskuun vasta vuonna 2003 (207).

Myös sukupuolten välillä on eroja. Miesten kuolemat lisääntyivät jatkuvasti vuosina 1990–2000, minkä jälkeen ne vähenivät selkeästi (30 %:n lasku vuonna 2003), kun taas naisten kuolemat pysyivät vuosina 1990–2000 karkeasti ottaen samalla tasolla eli 1 700–2 000 tapauksessa vuodessa, ja ne ovat vähentyneet sen jälkeen vain 15 prosenttia. Tämä saattaa johtua monesta tekijästä, kuten interventioiden erilaisesta tehokkuudesta tai riskitekijöiden eroista sukupuolten välillä (208).

Maissa, joista on saatavilla pitempi aikasarja, voidaan havaita erilaisia suuntauksia. Joissakin maissa huumekuolemien määrä saavutti huippunsa 1990-luvun alussa ja on sen jälkeen laskenut. Näin on tapahtunut esimerkiksi Saksassa, jossa huumekuolemien määrä oli huipussaan vuosina 1991 ja 1992, Espanjassa (1991), Ranskassa (1994) ja Italiassa (1991). Toisissa maissa, kuten Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa, Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, huumekuolemien määrä oli huipussaan myöhemmin vuosina 1998–2001 ja on sen jälkeen laskenut. Muissa maissa suuntaus on ollut epäselvempi tai määrät ovat pysyneet vakaina. Vaikka tulkintoja on tehtävä varoen, koska huumekuolemien määrä on joissakin maissa melko alhainen, nämä suuntaukset saattavat liittyä heroiinin injektiokäytön suuntauksiin (209).

Ekstaasi- ja amfetamiinikuolemat

Ekstaasikuolemia alettiin ilmoittaa Euroopassa 1990-luvulla, kun huumeen suosio alkoi kasvaa. Ekstaasikuolemat ovat erittäin huolestuttavia, koska ne tapahtuvat usein odottamatta yhteiskuntaan sopeutuneille nuorille ihmisille.

Ekstaasikuolemista on saatavilla vain vähän tietoa, mutta vuoden 2005 Reitoxin kansalliset raportit viittaavat siihen, että ekstaasikuolemat ovat edelleen melko harvinaisia opioidikuolemiin verrattuna, mutta niiden määrä on joissakin maissa huomionarvoinen. Euroopassa ilmoitettiin yhteensä 77 tällaista kuolemaa, ja lukua on pidettävä vähimmäisarviona (210). Tapauksia ilmoittivat Tanska (2), Saksa (20), Ranska (4), Unkari (3) ja Yhdistynyt kuningaskunta (48 tapausta, joissa mainittiin ekstaasi – 33 tapausta Englannissa ja Walesissa), joissa raportointi on todennäköisesti tehokkaampaa kuin muissa maissa. Espanjassa ekstaasia havaittiin 2,5 prosentissa huumemyrkytyksistä.

Ekstaasin käytön vaaroista on keskusteltu paljon. Kun pidetään mielessä virhemarginaali tutkimuspohjaisissa levinneisyysarvioissa ja huumekuolemien raportointivaikeudet, saadaan jakamalla vuotuiset kuolemantapaukset käyttäjien määrällä (211) (vaarassa olevat henkilöt) tulokseksi 5–8 ja 2–5 tapausta 100 000 käyttäjää kohti niissä kahdessa maassa, joissa tällainen laskelma on tehty.

Myös amfetamiinikuolemia ilmoitetaan harvoin, joskin vuonna 2004 Tšekissä kirjattiin 16 tapauksessa kuoleman aiheuttajaksi pervitiini (metamfetamiini). Luku on lähes kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 2003, ja kasvu vastaa pervitiinin ongelmakäyttäjien määrän ja siihen liittyvän hoidontarpeen arvioitua kasvua. GHB:tä käsitellään luvussa 4.

Kokaiinikuolemat

Huoli kokaiinin käytön terveysriskeistä on kasvanut, kun joissakin maissa on havaittu viihdekäytön lisääntyneen nuorten, huumehoitoasiakkaiden ja syrjäytyneen väestön keskuudessa.

Kokaiinin käyttö on yleistä opioidien käyttäjien keskuudessa, ja opioidien yliannostustapausten toksikologisissa analyyseissä löydetään usein kokaiinia muiden aineiden, kuten alkoholin ja bentsodiatsepiinien lisäksi. Kokaiinia käytetään usein alkoholin kanssa, mikä saattaa lisätä sen toksisuutta.

Euroopasta on saatavilla vain vähän tilastotietoa, ja kokaiinikuolemien määrittelyssä käytettävät perusteet vaihtelevat, joten luvut eivät ole vertailukelpoisia. Lisäksi jotkin kokaiinikuolemat saattavat jäädä tunnistamatta tai kirjaamatta, joten ilmoitukset eivät välttämättä kata kaikkia tapauksia. Saatavilla olevista tiedoista ilmenee, että kokaiiniin liittyviin kuolemantapauksiin liittyy usein myös opioideja.

Tietoja toimittaneissa maissa kirjattiin vuoden 2005 kansallisiin raportteihin yhteensä yli 400 kokaiinikuolemaa, ja luku on vähimmäisarvio. Useimmissa näistä tapauksista kokaiini näyttää aiheuttaneen kuoleman, vaikka tämä ei tulekaan selkeästi ilmi raporteissa. Yhdeksän maata ei maininnut erikseen kokaiinikuolemia. Kokaiini aiheutti 0–20 prosenttia kaikista raportoiduista äkillisistä huumekuolemista ja 10–20 prosenttia huumekuolemista Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kokaiinin (yksin tai osaksi) aiheuttamia kuolemia ilmoittivat Ranska (14), Saksa (166), Espanja (53), Alankomaat (20) ja Yhdistynyt kuningaskunta (142 tapausta, joissa mainittiin kokaiini – 113 tapausta Englannissa ja Walesissa). Yhdeksän muuta maata ilmoitti 0–2 tapausta. Lisäksi joissakin maissa kokaiinia havaitaan usein opioidien yliannostustapausten toksikologisissa analyyseissä. Saatavilla olevista vähäisistä tiedoista on vaikea tunnistaa suuntauksia, mutta suuntaus vaikuttaa olevan kasvava kaikissa maissa, joissa tapauksia on paljon, eli Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joskin Alankomaissa kasvu on pysähtynyt kahden viime vuoden aikana.

Kokaiini voi lisäksi olla osatekijänä sydän- ja verisuoniongelmien (rytmihäiriöiden, sydäninfarktien, aivoverenvuotojen) aiheuttamissa kuolemissa varsinkin käyttäjillä, joilla on niihin altistavia sairauksia tai riskitekijöitä (tupakointi, korkea verenpaine, suonikasvaimet) tai korkea ikä. Monet näistä tapauksista saattavat jäädä huomaamatta tiedon puutteen takia. Tutkimusta on vielä jatkettava tällä alalla.

Huumekuolemien vähentäminen

Tehokkaat vastatoimet

Hoitamattomien huumeidenkäyttäjien tavoittaminen ja yhteydenpitokanavien muodostaminen ovat edellytyksiä riskeistä valistamiselle ja niiden hallinnalle sekä ohjaamiselle palveluihin, kuten hoitoon.

Yliannostusten olosuhteiden tutkimus on tukenut sellaisten interventioiden kehittämistä, joiden kohteena ovat riskialttiit tilanteet tai henkilöt. Tällaisilla toimenpiteillä voidaan merkittävästi vähentää huumeidenkäytön välittömistä vaikutuksista johtuvia kuolemia. EMCDDA:n tuoreessa selonteossa esitetään tiivistetysti erilaisten interventioiden rooli huumeisiin liittyvien äkillisten yliannostuskuolemien vähentämisessä (EMCDDA, 2004d).

Heroiini liittyy Euroopassa useimpiin yliannostuskuolemiin, joten hoidossa olevien heroiininkäyttäjien osuuden lisäämistä voidaan pitää yliannostusten ehkäisytoimenpiteenä. Joissakin jäsenvaltioissa havaittuun yliannostuskuolemien suuntauksen vähäiseen laskuun voi olla useita syitä. Näitä ovat levinneisyysasteen lasku, injektiokäytön väheneminen, ehkäisytoimien tehostaminen, hoidon saatavuuden, tarjonnan ja jatkuvuuden paraneminen sekä mahdollisesti riskikäyttäytymisen väheneminen.

Vastatoimien profiili

Useimmissa maissa asiantuntijat pitävät yliannostuskuolemien vähentämiseen tarkoitetuista erilaisista interventiostrategioista hyödyllisimpänä opioidikorvaushoitoa (212). Unkarissa ja Ruotsissa tällaista hoitoa ei pidetä huumekuolemien vähentämisen keinona, vaikka sitä onkin saatavilla. Virossa ja Puolassa taas korvaushoidon vähäinen tarjonta tarkoittaa, ettei metadonikorvaushoitoa pidetä nykyään merkittävänä ratkaisuna yliannostuskuolemien vähentämisessä.

Tiedotus-, koulutus- ja viestintäpohjaiset ratkaisut ovat tärkeässä asemassa useimmissa Euroopan maissa. Riskejä koskevan valistuksen ja yliannostusten hallintaa koskevien ohjeiden levittäminen erityisten painotuotteiden tai muiden välineiden (lehtisten, verkkosivustojen, joukkotiedotusvälineiden kampanjoiden) kautta on yleistä tai pääasiallista toimintaa 19 maassa. Tällaiset toimenpiteet ovat kuitenkin harvinaisia seitsemässä maassa (Virossa, Rankassa, Irlannissa, Latviassa, Unkarissa, Maltalla, Suomessa), ja yhdessä maassa (Ruotsissa) niitä ei käytetä lainkaan.

Kansallisten seurantakeskusten mukaan yksilöllisen riskinarvioinnin järjestelmällinen sisällyttäminen neuvonta- ja hoitokäytäntöihin sekä riskejä ja niiden torjuntaa käsittelevien ryhmätilaisuuksien järjestäminen huumeidenkäyttäjille ovat harvinaisempia.

Laaja valikoimia toimia voidaan määritellä ”vankilasta vapauttamista edeltäviksi interventioiksi”. Ne vaihtelevat yksinkertaisesta tiedon levittämisestä ja yliannostusriskiä ja yliannostuksen ehkäisyä koskevasta neuvonnasta aina korvaushoidon aloittamiseen tai jatkamiseen vankilassa. Tähän ratkaisujen sarjaan kuuluvat toimet olivat kuitenkin harvinaisia 13 maassa, eikä niitä käytetty lainkaan viidessä maassa (Latviassa, Unkarissa, Puolassa, Romaniassa ja Ruotsissa). Vankiloissa toteutettavat interventiot kuuluvat Espanjassa, Italiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa tärkeimpiin välineisiin, joilla pyritään vähentämään äkillisiä huumekuolemia.

Julkisen injektiokäytön ympäristölle aiheuttamat riskit ovat johtaneet ammattilaisten valvomien piikitystilojen avaamiseen neljässä EU-maassa ja Norjassa (213). Niiden kohderyhmänä ovat erittäin syrjäytyneet ja riskialttiit injektiokäyttäjät, jotka piikittävät julkisissa tiloissa (EMCDDA, 2004c).


(186) Ks. kaaviot INF-2 (osa i) ja INF-5 (osa iv) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(187) Ks. kaavio INF-5 (osa ii) ja (osa vi) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(188) Ks. kaavio INF-3 (osa v) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(189) Ks. kaavio INF-14 (osa iii) ja (osa iv) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(190) Ks. kaavio INF-1 (osa i) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(191) Ks. kaavio INF-6 (osa i) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(192) Ks. kaavio INF-12 (osa i) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(193) Ks. kaavio NSP-3 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(194) Vuoden 2005 vuosiraportissa on lyhyt tiivistelmä todisteista neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmien tehokkuudesta (s. 71).

(195) Ks. taulukko NSP-2 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(196) Amsterdam, Barcelona, Dublin, Tanska, Lissabon, Lontoo, Rooma ja Wien. Väestön kuolleisuutta koskevissa arvioissa eivät ole mukana Lissabon ja Tanska. Ks. EMCDDA (2002b).

(197) Ks. EuroHIV (2005). Luku viittaa WHO:n Euroopan aluetoimiston läntisiin ja keskisiin alueisiin, joihin kuuluu joitakin EU:n ulkopuolisia maita, sekä Viron, Latvian ja Liettuan kokonaiskuolleisuuteen (itäinen alue).

(198) Tämä on EMCDDA:n kansallisten asiantuntijoiden ryhmän sopima määritelmä. Useimmissa maissa on nykyään kansallinen määritelmä, joka on sama tai samankaltainen kuin EMCDDA:n määritelmä, joskin jotkin maat sisällyttävät huumekuolemiin sellaiset kuolemat, jotka aiheutuvat psykoaktiivisista lääkkeistä tai joihin ei liity yliannostusta ja jotka muodostavat yleensä vain pienen osan kaikista huumekuolemista (ks. menetelmiä koskeva huomautus ”Drug-related deaths summary: definitions and methodological issues” vuoden 2006 Tilastotiedotteessa. Osa 1: EMCDDA:n määritelmä ja osa 2: kansalliset määritelmät ja ”DRD Standard Protocol, version 3.0”).

(199) Ks. taulukot DRD-2 (osa i), DRD-3, DRD-4 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(200) Ks. taulukko DRD-1 (osa iii) ja (osa iv) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(201) Ks. kaavio DRD-1 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(202) Suurin osa EMCDDA:lle ilmoitetuista tapauksista on opioidien yliannostuksia, joten opioideihin liittyvien tapausten kuvailussa käytetään äkillisten huumekuolemien yleisiä ominaispiirteitä.

(203) Ks. taulukko DRD-1 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(204) Ks. kaaviot DRD-3 ja DRD-4 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(205) Meneillään olevassa EMCDDA:n kenttäkokeilussa pyritään parantamaan huumekuolemiin liittyvistä aineista, myös korvaushoitolääkkeistä, toimitettavien tietojen laatua.

(206) Ks. kaavio DRD-7 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(207) Ks. kaavio DRD-5 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(208) Ks. kaavio DRD-6 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(209) Ks. kaavio DRD-7 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(210) Luvut viittaavat maasta riippuen vuoteen 2003 tai 2004 ekstaasin ja kokaiinin osalta.

(211)  Väestötutkimuksissa: käyttö viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana.

(212) Tulokset perustuvat 27 kansallisen seurantakeskuksen kautta vuonna 2004 tehtyyn kyselytutkimukseen. Asiakirjan voi ladata osoitteesta http://www.emcdda.europa.eu/?nnodeid=1333.

(213) EU-maat ovat Saksa, Espanja, Luxemburg ja Alankomaat.