Luku 6
Opioidien käyttö ja huumeiden injektiokäyttö

Heroiinin tarjonta ja saatavuus (159)

Eurooppaan tuodaan kahdenlaista heroiinia: yleisesti saatavilla olevaa ruskeaa heroiinia (emäksisessä muodossa) ja harvinaisempaa, kalliimpaa valkoista heroiinia (suolan muodossa), joka on yleensä peräisin Kaakkois-Aasiasta. Lisäksi EU:ssa tuotetaan joitakin opioideja, mutta tuotanto rajoittuu pääasiassa suppeaan kotitekoisten unikkotuotteiden (kuten oopiumunikon, murskatuista unikon varsista tai mykeröistä tehdyn unikkotiivisteen) tuotantoon joissakin itäisissä EU-maissa, kuten Liettuassa, jossa unikon varsien ja mykeröiden markkinat vaikuttavat vakiintuneen, ja Puolassa, jossa ”puolalaisen heroiinin” tuotanto saattaa olla vähenemässä (CND, 2006).

Tuotanto ja salakuljetus

Euroopassa käytettävä heroiini valmistetaan pääasiallisesti Afganistanissa, joka on edelleen maailman johtava laittoman oopiumin tuottaja. Vuonna 2005 Afganistanissa tuotettiin 89 prosenttia maailman laittomasta oopiumista. Toiseksi suurin tuottaja on Myanmar (7 %). Laittoman oopiumin maailmanlaajuinen tuotanto pysyi melko vakaana vuosina 1999–2004 lukuun ottamatta vuotta 2001, jolloin Taliban-hallinnon asettama oopiumiunikon viljelykielto Afganistanissa johti tuotannon jyrkkään mutta lyhytaikaiseen laskuun. Maailmanlaajuisen tuotannon arvellaan vuonna 2005 olleen 4 670 tonnia, mikä on 4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2004 (CND, 2006). Heroiinin maailmanlaajuisen tuotannon arvellaan vuonna 2005 olleen 472 tonnia (495 tonnia vuonna 2004) (UNODC, 2006).

Heroiini saapuu Eurooppaan kahta merkittävää salakuljetusreittiä pitkin. Historiallisesti tärkeällä Balkanin reitillä on edelleen keskeinen merkitys heroiinin salakuljetuksessa. Reitti kulkee Pakistanin, Iranin ja Turkin kautta ja jakautuu sitten eteläiseen haaraan, joka kulkee Kreikan, entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian (EJTM), Albanian, Italian, Serbian, Montenegron sekä Bosnia ja Hertsegovinan kautta, sekä pohjoiseen haaraan, joka kulkee Bulgarian, Romanian, Unkarin, Itävallan, Saksan ja Alankomaiden kautta. Alankomaat on tärkeä jakelukeskus, josta huumetta kuljetetaan edelleen muihin Länsi-Euroopan maihin. Vuonna 2004 tehdyt heroiinin takavarikot viittaavat siihen, että eteläisen haaran kautta salakuljetetaan nykyään yhtä paljon heroiinia kuin pohjoisen haaran kautta (WCO, 2005; INCB, 2006a). Heroiinia on 1990-luvun puolivälistä lähtien salakuljetettu Eurooppaan yhä enemmän (muttei kuitenkaan yhtä paljon kuin Balkanin reitin kautta) ns. ”silkkitietä” pitkin Keski-Aasian (erityisesti Turkmenistanin, Tadžikistanin, Kirgisian ja Uzbekistanin), Kaspianmeren ja Venäjän, Valko-Venäjän tai Ukrainan kautta Viroon, Latviaan, joihinkin Pohjoismaihin ja Saksaan (Reitoxin kansalliset raportit, 2005; CND, 2006; INCB, 2006a). Nämä ovat tärkeimmät reitit, mutta Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta on kulkeutunut heroiinia Eurooppaan myös joidenkin Arabian niemimaan maiden (Omanin, Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien) kautta (INCB, 2006a). Eurooppaan (ja Pohjois-Amerikkaan) tarkoitettua heroiinia takavarikoitiin vuonna 2004 lisäksi Itä- ja Länsi-Afrikan, Karibianmeren sekä Keski- ja Etelä-Amerikan maissa (CND, 2006).

Takavarikot

Maailmassa takavarikoitiin vuonna 2004 yhteensä 210 tonnia oopiumia (mikä vastaa 21 tonnia heroiinia), 39,3 tonnia morfiinia ja 59,2 tonnia heroiinia. Heroiinia takavarikoitiin edelleen eniten Aasiassa (50 %) ja Euroopassa (40 %). Euroopan osuus on kasvamassa erityisesti sen johdosta, että takavarikot Kaakkois-Euroopan maissa (Turkissa) ovat lisääntyneet ja ensimmäisen kerran ylittäneet Länsi- ja Keski-Euroopassa tehtyjen takavarikoiden määrät (CND, 2006).

Raportoineissa maissa tehtiin vuonna 2004 arviolta 46 000 takavarikkoa, joissa otettiin talteen yhteensä noin 19 tonnia heroiinia. Takavarikkoja tehtiin edelleen eniten Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja sen jälkeen Saksassa ja Italiassa, kun taas takavarikoidut määrät olivat suurimmat Turkissa (ja sen jälkeen Italiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa), jonka osuus vuonna 2004 takavarikoidusta kokonaismäärästä oli lähes puolet (160). Heroiinitakavarikkojen määrät vaihtelivat vuosina 1999–2004, ja raportoineilta mailta saatujen tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että vuosina 2002–2003 havaittu lasku kääntyi kasvuksi vuonna 2004 (161). Takavarikoidut kokonaismäärät kasvoivat tasaisesti vuosina 1999–2004, ja ne nousivat vuonna 2004 ennätyksellisen korkeiksi pitkälti siksi, että Turkissa takavarikoitiin vuonna 2004 lähes kaksi kertaa enemmän heroiinia kuin edellisenä vuonna (162).

Hinta ja puhtaus

Vuonna 2004 ruskean heroiinin keskihinta katukaupassa vaihteli EU:ssa voimakkaasti Turkin 12 eurosta Ruotsin 141 euroon grammalta, kun taas valkoisen heroiinin hinta vaihteli Belgian 31 eurosta Ruotsin 202 euroon grammalta. Määrittelemättömän heroiinin hinta vaihteli Slovenian 35 eurosta Yhdistyneen kuningaskunnan 82 euroon grammalta (163). Vuosilta 1999–2004 saatavilla olevista tiedoista ilmenee, että heroiinin inflaatiokorjattu (164) keskihinta on laskenut useimmissa raportoineissa maissa (165).

Vuonna 2004 ruskean heroiinin keskimääräinen puhtausaste katukaupassa vaihteli Bulgarian 10 prosentista Turkin 48 prosenttiin, valkoisen heroiinin puhtausaste vaihteli Saksan 20 prosentista Tanskan 63 prosenttiin, ja määrittelemättömän heroiinin puhtausaste vaihteli Unkarin 16 prosentista Alankomaiden 42–50 prosenttiin (166) (167). Heroiinituotteiden keskimääräinen puhtausaste on vaihdellut useimmissa raportoineissa maissa (168) vuoden 1999 jälkeen, ja siksi on vaikea tunnistaa yleisiä suuntauksia.

Kansainvälinen toiminta heroiinin tuotantoa ja salakuljetusta vastaan

Etikkahappoanhydridi (169) on tärkeä lähtöaine, jota käytetään heroiinin laittomassa valmistuksessa. Operaatio Topaz on kansainvälinen hanke, jossa seurataan etikkahappoanhydridin laillista kauppaa ja tutkitaan sen levitysmenetelmiä ja -reittejä (INCB, 2006b). Etikkahappoanhydridin laillinen kauppa on mittavaa, mikä vaikeuttaa sen valvontaa. Tätä kuvastaa se, että vuoden 2001 jälkeen 22 vientimaata/-aluetta on toimittanut INCB:lle yhteensä 7 684 vientiä edeltävää ilmoitusta, jotka kattoivat yli 1 350 000 tonnia etikkahappoanhydridiä. Turkissa tehdyt takavarikot (1 600 litraa vuonna 2004) ovat viime vuosina vähentyneet merkittävästi, mikä saattaa viitata siihen, että salakuljettajat ovat kehittäneet uusia levitysreittejä ja -menetelmiä. Euroopassa (Bulgariassa) takavarikoitiin vuonna 2004 ensimmäisen kerran aineita, jotka olivat peräisin Kaakkois-Aasiasta (INCB, 2006b).

Operaatio Topaz on ollut menestyksekäs kansainvälisen kaupan seurannan osalta, mutta etikkahappoanhydridin salakuljetusreittien tunnistamisessa ja pysäyttämisessä Afganistanissa ja sen naapurimaissa on edistytty vain vähän (INCB, 2006b).

Europolin johtamassa Mustard-hankkeessa on tavoitteena tunnistaa ja pysäyttää EU:hun päin ja EU:n sisällä toimivia turkkilaisia rikollisryhmiä ja niiden liittolaisia, jotka salakuljettavat huumeita, pääasiallisesti heroiinia. Se tarjoaa operatiivista tukea osanottajamaissa käynnissä oleviin tutkintoihin ja tarkentaa strategisiin tiedustelutietoihin pohjautuvaa kuvaa tarjoamalla tietoja turkkilaisten järjestäytyneiden rikollisryhmien ja niiden liittolaisten toiminnasta (Europol, 2006).

Arviot opioidien ongelmakäytön levinneisyydestä

Tämän osan tiedot perustuvat EMCDDA:n huumeiden ongelmakäytön indikaattoriin, joka kattaa “huumeiden injektiokäytön tai heroiinin, kokaiinin ja/tai amfetamiinien pitkäaikaisen/säännöllisen käytön”. Huumeiden ongelmakäyttöä koskevat arviot ovat perinteisesti merkinneet lähinnä heroiinin käyttöä, joskin muutamassa maassa amfetamiinin käyttäjät muodostavat siitä merkittävän osan, mitä käsitellään toisaalla tässä raportissa.


Kaavio 8 Arviot opioidien ja piristeiden ongelmakäytön levinneisyydestä vuosina 2000–2004 (osuus tuhannesta 15–64-vuotiaasta)

Kaavio 8

Huom:

Punaiset neliöt merkitsevät piristeiden käyttöä, muut arviot koskevat opioidien käyttöä. CR = Capture-recapture (merkintä-takaisinpyyntimenetelmä), TM = Treatment Multiplier (hoitokerroin); PM = Police Multiplier (poliisikerroin); MI = Multivariate Indicator (monimuuttujaindikaattori); MM = Mortality Multiplier (kuolleisuuskerroin); TP = Truncated Poisson (typistetty Poisson-menetelmä); CM = Combined Methods (yhdistetyt menetelmät). Lisätietoja, ks. taulukot PDU-1, PDU-2 ja PDU-3 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa. Symboli edustaa piste-estimaattia ja viiva epävarmuusväliä, joka voi olla joko 95 %:n luottamusväli tai herkkyysanalyysiin perustuva väli. Kohderyhmissä voi olla pientä vaihtelua erilaisten menetelmien ja tietolähteiden takia, joten vertailuja on tehtävä varoen.

Lähteet:

Kansalliset seurantakeskukset.

tulosta


Opioidien ongelmakäyttöä koskevien arvioiden tulkinnassa on syytä pitää mielessä, että käyttötavat ovat monipuolistumassa. Esimerkiksi huumeiden sekakäyttöön liittyvät ongelmat ovat vähitellen lisääntyneet useimmissa maissa, kun taas jotkin maat, joissa opioidiongelmat ovat aikaisemmin olleet merkittävimpiä, ovat nyt raportoineet siirtymisistä muihin huumeisiin. Useimpien heroiinin käyttäjien uskotaan nykyään käyttävän opioidien lisäksi piristeitä ja muita huumeita, mutta huumeiden sekakäytöstä on erittäin vaikeaa saada luotettavaa tietoa EU:n tasolla (ks. luku 8).


Laatikko 14: Huumeidenkäyttäjät vankiloissa

Tiedot vankien huumeidenkäytöstä ovat hajanaisia. Suuri osa Euroopassa saatavilla olevasta tiedosta on peräisin yksittäisistä tutkimuksista, jotka on toisinaan tehty paikallisella tasolla laitoksissa, jotka eivät edusta kansallista vankilajärjestelmää, ja joissa vankien otosten koot vaihtelevat merkittävästi. Tutkimuskohteena olevien ryhmien erilaiset ominaispiirteet rajoittavat tutkimustietojen vertailua – maiden sisällä ja maiden välillä – sekä tulosten ja suuntausanalyysien yleistämistä.

Useimmat Euroopan maat (1) toimittivat tietoja vankien huumeidenkäytöstä viiden viime vuoden (1999–2004) ajalta. Niistä ilmenee, että huumeidenkäyttäjät ovat muuhun väestöön nähden yliedustettuina vankiloissa. Niiden vankien osuus, jotka ilmoittavat käyttäneensä ainakin kerran laittomia huumausaineita, vaihtelee vankiloiden ja säilöönottokeskusten välillä, ja se on alhaisimmillaan enintään kolmasosa Unkarissa ja Bulgariassa ja korkeimmillaan vähintään kaksi kolmasosaa Alankomaissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Norjassa. Useimmat maat (Belgia, Kreikka, Latvia, Portugali, Suomi) ovat ilmoittaneet, että noin 50 prosenttia vangeista on käyttänyt huumeita ainakin kerran. Kannabis on edelleen yleisimmin käytetty laiton huume, ja sitä on käyttänyt ainakin kerran 4–86 prosenttia vangeista, kun vastaava luku on kokaiinin kohdalla 3–57 prosenttia, amfetamiinien kohdalla 2–59 prosenttia ja heroiinin kohdalla 4–60 prosenttia (2).

Vangeista 8–73 prosenttia ilmoittaa käyttäneensä huumeita säännöllisesti tai olleensa riippuvainen niistä ennen vankilaan joutumista, ja 7–38 prosenttia vangeista on käyttänyt huumeita suonensisäisesti ainakin kerran elämässään (3).

Suurin osa huumeidenkäyttäjistä vähentää huumeidenkäyttöä tai lopettaa sen vankilaan jouduttuaan, mutta jotkut vangit jatkavat huumeidenkäyttöä, ja toiset taas aloittavat käytön (ja/tai injektiokäytön) vankilassa. Saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan 8–51 prosenttia vangeista on käyttänyt huumeita vankilassa, 10–42 prosenttia ilmoittaa käyttävänsä huumeita säännöllisesti ja 1–15 prosenttia on käyttänyt huumeita suonensisäisesti vankilassa (4). Tämä herättää kysymyksiä tartuntatautien mahdollisesta leviämisestä ja erityisesti steriilien injektiovälineiden saatavuudesta ja injektiovälineiden yhteiskäytöstä vankiloissa.

Tšekissä (1996–2002), Tanskassa (1995–2002), Liettuassa (2003 ja 2004), Unkarissa (1997–2004), Sloveniassa (2003 ja 2004) ja Ruotsissa (1997–2004) tehdyissä toistetuissa kyselyissä on ilmennyt, että huumeidenkäytön erilaiset muodot ovat lisääntyneet vankien keskuudessa, kun taas Ranska (1997 ja 2003) raportoi injektiokäyttäjien osuuden laskeneen merkittävästi vankien keskuudessa (5).

(1) Seuraavat maat raportoivat viiden viime vuoden (1999–2004) aikana tehdyistä tutkimuksista ja toimittivat tietoja vankien huumeiden käyttötavoista: Belgia, Tšekki, Tanska, Saksa, Kreikka, Ranska, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Slovenia, Slovakia, Suomi, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta, Bulgaria ja Norja.

(2) Ks. taulukko DUP-1 ja kaavio DUP-1 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(3) Ks. taulukot DUP-2 ja DUP-5 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(4) Ks. taulukot DUP-3 ja DUP-4 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(5) Ks. taulukko DUP-5 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.


Vaikka ilmiön monipuolistuminen on yleinen suuntaus, huumeiden ongelmakäyttöä koskevat arviot perustuvat monissa maissa yksinomaan sellaiseen ongelmakäyttöön, jossa päähuumeena on heroiini tai jokin muu opioidi. Tämä käy ilmi opioidien ongelmakäytön arvioista (ks. kaavio 8), jotka ovat suurimmaksi osaksi hyvin samankaltaisia kuin huumeiden ongelmakäytön arviot (170). On epäselvää, onko toisissa maissa muiden huumeiden kuin opioidien ongelmakäytön levinneisyys lähes merkityksetöntä vai onko se kenties merkittävää mutta liian vaikea arvioida.

Opioidien ongelmakäyttäjien määrää on vaikea arvioida, ja levinneisyystietojen selvittäminen saatavilla olevista tietolähteistä edellyttää monimutkaisia analyysejä. Arviot ovat lisäksi usein paikallisia ja niiden ekstrapolointi kansallisten arvioiden muodostamiseksi ei välttämättä tuota luotettavaa tietoa.

Opioidien ongelmakäyttäjiä arvioidaan olleen vuosina 2000–2004 kansallisella tasolla 1–8 tapausta tuhatta 15–64-vuotiasta kohti (kun käytetään arvioiden vaihteluvälin keskiarvoa). Opioidien ongelmakäytön levinneisyyttä koskevat arviot vaihtelevat suuresti maiden välillä, mutta tulokset ovat hyvin yhdenmukaisia silloin, kun yhdessä maassa on käytetty useaa menetelmää. Korkeimpia arvioita opioidien ongelmakäytöstä ovat ilmoittaneet Irlanti, Italia, Luxemburg, Malta ja Itävalta (5–8 tapausta tuhatta 15–64-vuotiasta kohti), ja alhaisimpia arvioita ovat ilmoittaneet Tšekki, Saksa, Kreikka, Kypros, Latvia ja Alankomaat (alle neljä tapausta tuhatta 15–64-vuotiasta kohti) (kaavio 8). Jotkin alhaisimmista nyt saatavilla olevista vahvistetuista arvioista ovat peräisin uusista EU-maista, mutta Malta on ilmoittanut melko korkean levinneisyysasteen (5,4–6,2 tapausta tuhatta 15–64-vuotiasta kohti). Vähäisten tietojen perusteella arvioidaan, että opioidien ongelmakäyttäjiä on EU:ssa yleisesti 2–8 tapausta tuhatta 15–64-vuotiasta kohti. Arviot eivät kuitenkaan ole läheskään varmoja, ja niitä on tarkennettava sitä mukaa, kun tietoja saadaan lisää.

Opioidien ongelmakäytöstä ei ole saatavilla paikallisia ja alueellisia arvioita, mutta huumeiden (mukaan lukien piristeet ja muut huumeet) ongelmakäytöstä saatavilla olevat tiedot viittaavat siihen, että levinneisyydessä on suuria eroja kaupunkien ja alueiden välillä. Korkeimmat paikalliset arviot vuosilta 2000–2004 on ilmoitettu Irlannista, Portugalista, Slovakiasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta, joissa luvut yltävät jopa 15–25 tapaukseen tuhatta kohti (171). Maantieteellinen vaihtelevuus on – odotetusti – hyvin paikallista siten, että levinneisyysaste vaihtelee Lontoon eri osissa 6:sta 25 tapaukseen tuhatta kohti. Suuret erot paikallisissa levinneisyysasteissa vaikeuttavat yleistysten tekemistä.

Opioidien ongelmakäytön aikasuuntauksia


Kaavio 9 Suuntaukset opioidien ongelmakäytön levinneisyydessä vuosina 1995–2004 (osuus tuhannesta 15–64-vuotiaasta)

Kaavio 9

Huom:

Aikasarjoja on yhdistetty tapauksissa, joissa menetelmät ovat pysyneet samankaltaisina tarkastelujaksolla. Lisätietoja, ks. taulukot PDU-1, PDU-2 ja PDU-3 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(1) Arviot koskevat 18—64-vuotiaiden ryhmää.

(2) Laskettu 15—54-vuotiaiden ryhmän tietojen perusteella.

Lähteet:

Kansalliset seurantakeskukset.

tulosta


Luotettavien ja jatkuvien aikasarjojen puuttuminen vaikeuttaa opioidien ongelmakäytön pitkän aikavälin suuntausten arviointia. Saatavilla olevat tiedot viittaavat siihen, että opioidien ongelmakäytön levinneisyys vaihtelee voimakkaasti maiden välillä ja että suuntauksissa on eroja eri puolilla EU:ta. Joidenkin maiden raporteista, joita tukevat muut indikaattoritiedot, voidaan päätellä, että opioidien ongelmakäyttö lisääntyi 1990-luvun puolivälistä vuosituhannen vaihteeseen asti (kaavio 9) mutta se vaikuttaa tasaantuneen tai jopa vähentyneen viime vuosina. Vuosilta 2000–2004 on saatavilla perättäisiä arvioita opioidien ongelmakäytöstä seitsemästä maasta (Tšekistä, Saksasta, Kreikasta, Espanjasta, Irlannista, Italiasta, Itävallasta): näistä neljä maata (Tšekki, Saksa, Kreikka, Espanja) ilmoitti opioidien ongelmakäytön vähentyneen ja yksi ilmoitti sen lisääntyneen (Itävalta – tietoa on kuitenkin vaikea tulkita, koska tiedonkeruujärjestelmää muutettiin kyseisenä ajanjaksona). Hoitoon hakeutuvista uusista asiakkaista saatavilla olevat tiedot viittaavat siihen, että opioidien ongelmakäyttö saattaa yleisesti katsoen olla hitaasti vähenemässä, ja siksi levinneisyyslukujen odotetaan laskevan lähitulevaisuudessa.

Huumeiden injektiokäyttö

Huumeiden injektiokäyttäjillä on erittäin suuri haittavaikutusten, kuten vakavien tartuntatautien tai yliannostuksen riski. Siksi huumeiden injektiokäyttöä on syytä tarkastella erikseen.

Vain muutamat maat tarjoavat kansallisia tai paikallisia arvioita huumeiden injektiokäytöstä sen kansanterveydellisestä tärkeydestä huolimatta (172). Huumeiden injektiokäyttäjiä ei luokitella tässä osassa päähuumeen mukaan, koska tietoja on saatavilla vain vähän, mutta injektiokäyttäjien osuuden suuntaukset hoidossa olevien heroiinin käyttäjien joukossa (ks. jäljempänä) koskevat vain heroiinin injektiokäyttöä.

Useimmat injektiokäytöstä saatavilla olevat arviot perustuvat joko yliannostuskuolemien määrään tai tartuntatauteja (kuten hiv:tä) koskeviin tietoihin. Arviot vaihtelevat suuresti maiden välillä: kansalliset arviot ovat vuodesta 2000 lähtien vaihdelleet lähinnä yhdestä kuuteen tapaukseen tuhatta 15–64-vuotiasta kohti, kun ennen vuotta 2000 esitettiin joitakin korkeampiakin arvioita. Niistä maista, joista arvioita on saatavilla, on injektiokäytön levinneisyysaste ollut vuoden 2000 jälkeen korkein Luxemburgissa ja Itävallassa, jotka ovat ilmoittaneet noin kuusi tapausta tuhatta 16–64-vuotiasta kohti. Alhaisimmat arviot ovat Kyprokselta ja Kreikasta, jotka ovat ilmoittaneet vain hieman yli yhden tapauksen tuhatta kohti.

Saatavilla olevien aikasuuntauksia koskevien tietojen perusteella ei voida havaita yleistä kaavaa, vaan injektiokäyttö näyttää vähentyneen joissakin maissa ja joillakin alueilla (esimerkiksi Skotlannissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa) ja lisääntyneen jossakin muualla. Tästä asiasta on kuitenkin saatavilla niin vähän tietoa, ettei tilanteesta voi laatia selkeää kuvaa.

Seuraamalla injektiokäyttäjien osuutta hoitoon hakeutuvista heroiininkäyttäjistä saadaan tärkeää lisätietoa, joka tukee huumeiden injektiokäytön levinneisyyden seurantaa kokonaisväestössä. On kuitenkin tärkeää muistaa, etteivät osuudet välttämättä heijasta suuntauksia kaikkien huumeiden injektiokäytön levinneisyydessä. Esimerkiksi maissa, joissa piristeiden käyttäjien osuus on korkea (Tšekissä, Slovakiassa, Suomessa, Ruotsissa), injektiokäyttäjien osuus heroiininkäyttäjistä ei välttämättä kuvasta kokonaistilannetta.

Injektiokäyttäjien osuus hoitoon hakeutuvista heroiininkäyttäjistä viittaa siihen, että maiden välillä on suuria eroja injektiokäytön levinneisyydessä ja että suuntauksissa ilmenee vaihtelua (173). Joissakin maissa (Espanjassa, Alankomaissa ja Portugalissa) vain melko pieni osa hoidossa olevista heroiinin käyttäjistä on injektiokäyttäjiä, kun taas toisissa maissa injektiokäyttö vaikuttaa olevan edelleen heroiinin käytön pääasiallinen muoto. Joissakin tietoja toimittaneissa EU-15:n jäsenvaltioissa (Tanskassa, Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa), injektiokäyttö on vähentynyt hoidossa olevien heroiininkäyttäjien keskuudessa. Mutta useimmissa uusissa jäsenvaltioissa, ainakin niissä, joista tietoja on saatavilla, suuri osa hoitoon hakeutuvista heroiininkäyttäjistä on injektiokäyttäjiä.

Hoidon kysyntää koskevat tiedot (174)

Opioidit (lähinnä heroiini) ovat monissa maissa edelleen pääasiallisia huumeita, joiden takia asiakkaat hakeutuvat hoitoon. Kaikista hoidon kysynnän indikaattorin mukaisista vuonna 2004 ilmoitetuista hoitopyynnöistä 60 prosentissa esitettiin opioidit pääasiallisina huumeina – ja hieman yli puolet (53 %) näistä asiakkaista oli injektiokäyttäjiä (175). On syytä tuoda esiin, ettei hoidon kysynnän indikaattori kata kaikkia opioidihoidossa olevia henkilöitä, joita on huomattavasti enemmän, vaan ainoastaan asiakkaat, jotka ovat hakeutuneet hoitoon raportointivuonna.

Heroiinin käytön takia hoitoon hakeutuvien asiakkaiden osuus vaihtelee maiden välillä. Tuoreimpien saatavilla olevien tietojen perusteella maat voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka suurella osuudella hoitoon hakeutuvista huumeidenkäyttäjistä on heroiiniongelma:

  • alle 50 prosenttia: Tšekki, Tanska, Unkari, Alankomaat, Puola, Slovakia, Suomi, Ruotsi;

  • 50–70 prosenttia: Saksa, Espanja, Ranska, Irlanti, Kypros, Latvia, Portugali, Yhdistynyt kuningaskunta, Romania;

  • yli 70 prosenttia: Kreikka, Italia, Liettua, Luxemburg, Malta, Slovenia, Bulgaria (176).

Maihin, joissa merkittävä osa opioidiasiakkaista käyttää muita aineita kuin heroiinia, kuuluvat Unkari, jossa kotitekoisten oopiumunikkotuotteiden käyttö on yleistä, ja Suomi, jossa suurin osa opioidiasiakkaista on buprenorfiinin väärinkäyttäjiä (177).

Opioidien käyttäjät – samoin kuin muidenkin huumeiden käyttäjät – suosivat avohoitoa, mutta opioidiasiakkaista hoidetaan kokaiini- ja kannabisasiakkaisiin verrattuna suurempi osuus laitoshoidossa.

Useimmat maat, joissa on joka vuosi merkittävä määrä uusia heroiiniasiakkaita (paitsi Saksa, jossa raportointipohjaa on laajennettu), raportoivat määrän laskeneen viimeisten 4–5 vuoden aikana, joskaan lasku ei koske asiakkaita, jotka ovat olleet aikaisemmin hoidossa. Hoitoon uudelleen hakeutuvien määrä ei yleisesti katsoen ole laskenut, ja useimmissa maissa heroiiniin liittyvien hoitopyyntöjen kokonaismäärä on säilynyt jokseenkin ennallaan. Merkille pantavia poikkeuksia ovat Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta, joissa raportoitujen hoitopyyntöjen kokonaismäärä on kasvanut. Heroiiniin liittyvien hoitopyyntöjen (kaikkien ja uusien pyyntöjen) prosenttiosuus on kuitenkin yleisesti katsoen laskenut; uusien pyyntöjen osalta se on laskenut vuosina 1999–2004 noin kahdesta kolmasosasta noin 40 prosenttiin, kun taas kannabikseen ja kokaiiniin liittyvät hoitopyynnöt ovat lisääntyneet (178).

Aiemmin on raportoitu, että opioidien käytön takia hoitoon hakeutuvat asiakkaat ovat ikääntymässä, ja tämä suuntaus säilyi ennallaan vuonna 2004. Lähes kaikki hoitoon hakeutuvat opioidien käyttäjät ovat yli 20-vuotiaita, ja lähes puolet heistä on yli 30-vuotiaita. Euroopan tasolla saatavilla olevista tiedoista ilmenee, että vain pieni osa opioidien käyttäjistä (alle 7 %) on alle 20-vuotiaita, kun he hakeutuvat hoitoon ensimmäisen kerran (179). Erittäin nuorista (alle 15-vuotiaista) heroiinin takia hoitoon hakeutuvista henkilöistä raportoidaan satunnaisesti (180), esimerkiksi Sofiassa, Bulgariassa, on raportoitu 11- ja 12-vuotiaista lapsista, mutta yleisesti katsoen vaikuttaa siltä, että heroiiniin liittyvä hoidon kysyntä on harvinaista nuorten keskuudessa.

Raporttien mukaan opioidiasiakkaat ovat syrjäytyneitä, he ovat heikosti koulutettuja, heidän työttömyysasteensa on korkea ja heidän asuinolonsa ovat usein epävakaat. Espanja raportoi, että 17–18 prosenttia opioidiasiakkaista on kodittomia.

Useimmat opioidiasiakkaat ilmoittavat käyttäneensä kyseisiä huumeita ensimmäisen kerran 15–24-vuotiaana, ja heistä noin 50 prosenttia on käyttänyt niitä ensimmäisen kerran alle 20-vuotiaana (181). Kun otetaan huomioon, että ensimmäisen käyttökerran ja ensimmäisen hoitoon hakeutumisen välinen viive on yleensä 5–10 vuotta ja että ensimmäisen kokeilun ja säännöllisen käytön välinen viive on noin 1,5–2,5 vuotta (Suomen kansallinen raportti), voidaan päätellä, että opioidiasiakkaat yleensä käyttävät huumetta säännöllisesti 3–7 vuotta, ennen kuin he hakeutuvat hoitoon ensimmäisen kerran.

Euroopan tasolla hieman yli puolet avohoitoon hakeutuvista uusista opioidiasiakkaista, joiden käyttötapa tunnetaan, käyttää huumetta suonensisäisesti. Injektiokäytön aste on yleisesti katsoen korkeampi niiden opioidien käyttäjien joukossa, jotka hakeutuvat hoitoon uusissa jäsenvaltioissa (yli 60 %) kuin EU-15-jäsenvaltioissa (alle 60 %), lukuun ottamatta Italiaa, jossa opioidien injektiokäyttäjien osuus asiakkaista on 74 prosenttia, ja Suomea, jossa heidän osuutensa on 79,3 prosenttia. Injektiokäyttäjien osuus opioidien käyttäjistä on alhaisin Alankomaissa (13 %) ja korkein Latviassa (86 %) (182).

Opioidiriippuvuuden hoito

Vuosiksi 2005–2012 laaditussa EU:n huumausainestrategiassa asetetaan etusijalle hoidon saatavuuden ja hoitoon pääsyn parantaminen, ja siinä kehotetaan jäsenvaltioita tarjoamaan kattava valikoima tehokkaita hoitomuotoja. Opioidien ongelmakäyttäjiä on perinteisesti hoidettu paljon laitosympäristössä. Hoitovaihtoehtojen monipuolistuminen ja etenkin korvaushoidon huomattava yleistyminen ovat kuitenkin johtaneet laitoshoidon suhteellisen osuuden vähenemiseen.

Opioidiongelmien erilaisten hoitomuotojen suhteellisesta saatavuudesta Euroopassa on tällä hetkellä vain vähän tietoa. EMCDDA:n kyselylomakkeeseen toimittamissaan vastauksissa useimpien (16:n) jäsenvaltioiden asiantuntijat ilmoittivat pääasialliseksi hoitomuodoksi korvaushoidon. Neljä maata (Tšekki, Unkari, Puola ja Slovakia) ilmoittivat kuitenkin lääkkeettömän hoidon yleisemmäksi, ja kaksi maata (Espanja ja Ruotsi) ilmoittivat lääkehoidon ja lääkkeettömän hoidon olevan yhtä yleisiä.

Opioidiriippuvuuteen tarjotaan korvaushoitoa (pääasiallisesti metadonilla tai buprenorfiinilla) kaikissa EU:n jäsenvaltioissa (183) sekä Bulgariassa, Romaniassa ja Norjassa, ja Euroopassa vallitsee nykyään laaja yksimielisyys siitä, että korvaushoito on hyödyllinen ratkaisu opioidien ongelmakäyttäjien hoidossa, mutta aihe on edelleen arka joissakin maissa (ks. luku 2). Korvaushoidon kiistanalaisuus on vähenemässä kansainvälisellä tasolla; YK ilmaisi vuonna 2004 yhteisen kannan korvaushoidosta (WHO/UNODC/UNAIDS, 2004), ja WHO sisällytti kesäkuussa 2006 sekä metadonin että buprenorfiinin välttämättömien lääkkeiden malliluetteloonsa.

Metadonin tai buprenorfiinin kaltaisilla lääkkeillä annettavan korvaushoidon arvosta on nykyään vankkaa näyttöä. Tutkimuksissa on osoitettu, että korvaushoito vähentää laittomien huumausaineiden käyttöä, injektiokäyttöä sekä hiv:n ja muiden tartuntatautien leviämisriskiä lisäävää käyttäytymistä, kuten välineiden jakamista, ja että se parantaa sosiaalista toimintakykyä ja yleistä terveydentilaa. Tutkimustulokset myös viittaavat rikollisen toiminnan mahdolliseen vähenemiseen ja siihen, että riittävän korvaushoidon tarjoaminen saattaa vaikuttaa huumekuolemien määrään. Hoidon onnistuminen edellyttää hoidon varhaista aloittamista, sen riittävän pitkää kestoa ja yhtäjaksoisuutta sekä lääkkeiden oikeaa annostelua.

Metadoni on edelleen yleisin korvaushoito Euroopassa, mutta hoitovaihtojen valikoima on laajenemassa, ja buprenorfiinia on nykyään saatavilla 19 EU-maassa, Bulgariassa ja Norjassa, joskin on epäselvää, onko se hyväksytty virallisesti korvaushoitoon kaikissa niissä maissa, joissa sitä ilmoitetaan käytettävän. Kun otetaan huomioon, että buprenorfiinihoito aloitettiin Euroopassa vasta 10 vuotta sitten, lääkkeen suosio hoitovaihtoehtona on kasvanut huomattavan nopeasti (ks. kaavio 1) (184).

Opioidilääkehoitoa ei anneta yksinomaan pitkäkestoiseen korvaushoitoon. Metadonia ja buprenorfiinia käytetään myös opioidivieroitushoitoon silloin, kun hoidolla pyritään auttamaan henkilöä pääsemään eroon huumeista antamalla tiettynä ajanjaksona pienenevä annos vieroituksen aiheuttamien oireiden lievittämiseksi. Opioidiriippuvuuden aversiivista lääkehoitovaihtoehtoa, opioidiantagonisti naltreksonia, käytetään toisinaan uudelleen sortumisen ehkäisemiseen, sillä se estää heroiinia vaikuttamasta, mutta tämän lääkkeen käyttöä koskeva tietopohja ei ole vielä riittävän vankka.

Joissakin maissa (Saksassa, Espanjassa, Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa) on myös heroiinin valvotun määräämisen ohjelmia, mutta tällaista hoitoa saavien potilaiden määrä on hyvin pieni verrattuna muihin lääkekorvaushoidon muotoihin (todennäköisesti alle prosentti kokonaismäärästä). Tämä hoitomuoto on yhä kiistanalainen, ja sitä tarjotaan yleensä tieteellisten kokeiden osana pitkäaikaisille käyttäjille, joilla muut hoitovaihtoehdot ovat epäonnistuneet.

Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin huumehoidon tehokkuutta hiv:n leviämisen ehkäisemisessä, todettiin, että käyttäytymiseen kohdistuvilla toimilla voidaan tehostaa korvaushoidon myönteistä vaikutusta hiv:n torjuntaan, kun taas psyykkinen hoito yksinään tehoaa vaihtelevasti. Pidättäytymiseen pohjautuva hoito on tuottanut hyviä tuloksia hiv:n torjunnassa henkilöillä, jotka pysyvät hoidossa vähintään kolme kuukautta (Farrell et al., 2005).

Metadonin käytön seuranta

Metadoni on vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen I listan mukainen valvottu huumausaine, ja INCB seuraa sen kansallista kulutusta vuositasolla.

EMCDDA arvioi, että viime vuonna vähintään 500 000 potilasta sai korvaushoitoa EU:n jäsenvaltioissa, Norjassa, Bulgariassa ja Romaniassa (ks. taulukko 4 vuoden 2005 vuosikertomuksessa). Metadonia käytetään yli 90 prosentissa hoidoista kaikissa muissa maissa kuin Tšekissä ja Ranskassa, joissa buprenorfiinihoito on yleisin vaihtoehto.

EU-maiden ja Yhdysvaltojen yhteenlaskettu osuus maailman metadonin kulutuksesta on 85 prosenttia, ja metadonin kulutus on kasvanut näissä maissa tasaisesti viime vuosikymmenellä. Kulutetut määrät vakiintuivat EU:ssa ja Yhdysvalloissa vuosina 1997–2000, mutta kulutus on sittemmin kasvanut voimakkaasti Yhdysvalloissa. EU:ssa käytetään nykyään noin puolet vähemmän metadonia kuin Yhdysvalloissa (185).

Yleensä metadonin kulutus kasvaa maassa voimakkaasti sen jälkeen, kun tämä hoitovaihtoehto on otettu käyttöön. Esimerkiksi Ranskassa metadonikorvaushoidon laaja käyttöönotto vuonna 1995 johti kulutuksen nopeaan kasvuun 31 kilosta 446 kiloon vuosina 1995–2004.

Metadonin kulutuksen vakiintumisesta on ollut viime aikoina merkkejä tilastoissa Tanskassa, Espanjassa, Maltalla, Alankomaissa ja mahdollisesti Saksassa. Tämä vastaa hoidossa olevien asiakkaiden määrissä havaittuja suuntauksia (ks. luku 2).


(159) Ks. ”Takavarikkojen ja muiden markkinatietojen tulkinta”.

(160) Tämä on tarkistettava sitten, kun puuttuvat vuoden 2004 tiedot saadaan. Tiedot sekä heroiinitakavarikkojen määrästä että takavarikoidun heroiinin määrästä vuonna 2004 puuttuivat Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan osalta. Tiedot heroiinitakavarikkojen määrästä vuonna 2004 puuttuivat Alankomaiden osalta. Arvioinnissa käytettiin vuodelta 2004 puuttuvien tietojen sijasta vuoden 2003 tietoja. Alankomaiden tiedot vuonna 2004 takavarikoiduista määristä olivat arvioita, eikä niitä voitu käyttää vuoden 2004 suuntauksien analysoinnissa.

(161) Ks. taulukko SZR-7 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(162) Ks. taulukko SZR-8 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(163) Ks. taulukko PPP-2 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(164) Vuotta 1999 on käytetty rahan arvon vertailuvuotena kaikissa maissa.

(165) Vuosilta 1999–2004 on saatavilla tietoja heroiinin hinnoista vähintään kolmena perättäisenä vuonna seuraavasti: ruskean heroiinin osalta Belgiasta, Tšekistä, Espanjasta, Ranskasta, Irlannista, Luxemburgista, Puolasta, Portugalista, Sloveniasta, Ruotsista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Bulgariasta, Romaniasta, Turkista ja Norjasta; valkoisen heroiinin osalta Tšekistä, Saksasta, Ranskasta, Latviasta ja Ruotsista; määrittelemättömän heroiinin osalta Liettuasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta.

(166)  Nämä kaksi lukua vastaavat kahdesta eri seurantajärjestelmästä peräisin olevia tietoja (ks. taulukko PPP-6 (osa iii) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa). Tietoja on tulkittava varoen, sillä 50 prosentin luku perustuu vain yhteen otokseen.

(167) Ks. taulukko PPP-6 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(168) Vuosilta 1999–2004 on saatavilla tietoja heroiinin puhtaudesta vähintään kolmena perättäisenä vuonna seuraavasti: ruskean heroiinin osalta Tšekistä, Tanskasta, Espanjasta, Irlannista, Italiasta, Luxemburgista, Itävallasta, Portugalista, Slovakiasta, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Norjasta ja Turkista; valkoisen heroiinin osalta Tanskasta, Saksasta, Virosta, Suomesta ja Norjasta; määrittelemättömän heroiinin osalta Belgiasta, Liettuasta, Unkarista ja Alankomaista.

(169) Se kuuluu vuoden 1988 yleissopimuksen taulukkoon 1.

(170) Ks. kaavio PDU-1 (osa i) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(171) Ks. kaavio PDU-6 (osa i) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(172) Ks. kaavio PDU-7 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(173) Ks. kaavio PDU-3 (osa i) vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(174) Ks. alaviite (70).

(175) Ks. kaavio TDI-2 ja taulukko TDI-5 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(176) Ks. taulukko TDI-5 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(177) Ks. taulukko TDI-26 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa; Reitoxin kansalliset raportit.

(178) Ks. kaavio TDI-1 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(179) Ks. taulukko TDI-10 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(180www.communitycare.co.uk

(181) Ks. taulukko TDI-11 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(182) Ks. taulukko TDI-17 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.

(183) Kypros on ilmoittanut aloittaneensa vuonna 2004 metadonin käytön vieroitushoidossa ja käynnistäneensä metadonikorvaushoidon pilottihankkeen, mutta se ei ole raportoinut yhtään hoitotapausta. Turkissa metadoni on rekisteröity virallisesti opioidiriippuvuuden hoitoon, mutta yhtään hoitotapausta ei ole raportoitu.

(184)  Ks. buprenorfiinia koskeva erityiskysymys vuoden 2005 vuosiraportissa.

(185) Ks. kaavio NSP-2 vuoden 2006 Tilastotiedotteessa.